
Presidentti Urho Kekkonen käytti pitkään saunadiplomatiaa neuvotteluissaan Neuvostoliiton päättäjien kanssa. Sauna on ollut apuna asioiden lämminhenkisessä sopimisessa kuitenkin jo yli 300 vuotta aiemmin.
Kolme ruotsalaislaivaa rantautui Delaware-lahdelle, nykyisen Philadelphian seudulle maaliskuussa 1638. Joukko lenape-intiaanien paikallisia päälliköitä kävi ensi kosketukseen tulokkaiden kanssa, ja neuvottelujen tuloksena oli maakaistale nimeltä Uusi Ruotsi.
Pian Uuteen Ruotsiin saapui myös suomalaissiirtolaisia, jotka asettuivat kuin luonnostaan siirtokunnan takametsiin intiaanien naapureiksi.
Muista eurooppalaistulijoista poiketen suomalaiset ja intiaanit löysivät nopeasti yhteisen kielen. Kumpikin heimo oli tottuneita luonnossa liikkujia, joiden elämään kuului saunamainen puhdistautumisrituaali.
Pohjois-Amerikan intiaanien sauna oli hikimaja, suomalaissiirtolaisilla oli tarjota talomainen versio. Rakennus muistutti dosentti Juha Hiltusen mukaan suomalaista saunaa "niin rituaalisia kuin monia funktionaalisia aspektejaan myöten".
Intiaanit ja suomalaistulijat todennäköisesti vertailivat toistensa saunoja, minkä ansiosta päästiin sujuvasti lämpimiin suhteisiin ja laajempaan kanssakäymiseen.
Pian kerrottiin myös seka-avioliitoista, joissa suomalaismiehet solmivat avioliittoja intiaaninaisten kanssa.
Jutussa on käytetty lähteenä dosentti Juha Hiltusen artikkelia Metsäintiaani ja suomalainen.