• Video: Oulun asuntomessualueen ensimmäinen rakennus valmistunut – Hotelli Räystäspääskyyn mahtuu majoittumaan 40 räystäspääskyperhettä

    Erittäin uhanalainen räystäspääsky pesee mielellään yhdyskunnissa.
    Kuva: Kuvakaappaus Oulun kaupungin Youtube-kanavalta
    Lukemisto
    11.6.202116:06
    MT toimitus

    Vaikka Oulussa vuonna 2025 järjestettäviin Asuntomessuihin on vielä tovi aikaa, on Hartaanselänrannalle sijoittuvalle messualueelle noussut jo messukylän ensimmäinen hotelli. Matkalaukkuja ei kannata pakata kuitenkaan ihan vielä, sillä Hotelli Räystäspääskyksi vihittyyn rakennukseen ei ole asiaa kuin siivekkäillä messuvierailla.

    Parasniemen puistoon Korkeasaaren sillan läheisyyteen toukokuussa valmistunut Hotelli Räystäspääsky majoittaa nimensä mukaisesti räystäspääskyjä.

    Erittäin uhanalainen lintulaji pesii mielellään yhdyskunnissa, ja etenkin räystäät ovat sille mieleisiä pesimäpaikkoja. Pinta-alaltaan reilu kuuden neliömetrin kokoiseen ja kuusi metriä korkeaan hotelliin mahtuu majoittumaan 40 räystäspääskyperhettä.

    Idea räystäspääskyhotellin pystyttämisestä saatiin Oulun Asuntomessujen projektikoordinaattori Mari Karjalaisen mukaan Pohjois-Pohjanmaan lintutieteelliseltä yhdistykseltä.

    "Me innostuimme ideasta kovasti. Luontoarvot ovat olleet meillä asuntomessuja suunnitellessa tärkeässä asemassa", Karjalainen korostaa.

    Hotellin rakentamisesta kuvattiin myös Oulun kaupungin Youtube-kanavalle noin minuutin pituinen video. Video lähestyy kieli poskessa luontoarvojen ohella toista asuntomessujen tärkeää teemaa, yhteisöllisyyttä. Mikä olisikaan parempi yhteisöllisyyden vertauskuva, kuin lajitovereidensa seurassa viihtyvä räystäspääsky?

    Luontoarvot on tarkoitus pitää jatkossakin Hartaanselänrannalla keskiössä. Alueen metsiä ja lehtoja pyritään Karjalaisen mukaan säilyttämään mahdollisimman tehokkaasti. Lintujen pesinnän turvaaminenkaan ei lopu Hotelli Räystäspääskyn valmistumiseen.

    "Ensi keväänä ennen rakennusvaiheen alkamista asuntomessualueella on tarkoitus käynnistää linnunpönttöprojekti, jonka aikana linnuille pystytetään pönttöjä eri puolille messualuetta."

    Myös kiertotalouden oppeja aiotaan hyödyntää messualueella. Selvityksessä on esimerkiksi se, miten alueen vanhan rakennuskannan purkumateriaalia voitaisiin käyttää jatkossa.

    "Purkumateriaalia voidaan esimerkiksi hyödyntää puistokalusteissa ja ajoesteissä, Karjalainen pohtii.

    Artikkelin aiheet
    Oulun asuntomessut
    räystäspääsky
    luontoarvot
    kiertotalous
    linnut
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”