• Neuloen syntyy ainutlaatuinen Roosa nauha -tuote – kuvan voi jakaa Facebook-ryhmään

    Taitokeskusten panos syöpäkampanjaan koostuu neulemallistosta ja siihen sopivista langoista.
    Roosa nauha -kampanjan langoissa on tänä vuonna pinkin ja kanervan lisäksi muitakin sävyjä.
    Roosa nauha -kampanjan langoissa on tänä vuonna pinkin ja kanervan lisäksi muitakin sävyjä. Kuva: Kaijaleena Runsten
    Lukemisto
    6.11.202121:00
    Kaijaleena Runsten

    Kotimaisten neulesuunnittelijoiden Roosa nauha -mallistoon kuuluu 25 neuletta. Mukana on sukkia, lapasia, myssyjä ja myös pusero, takki ja liivi.

    Niihin sopivat langat löytyvät Taitokeskusten valikoimista.

    Pirkka-langat värjätään ja vyötetään kotimaassa, mutta villasekoitukset tehdään useista villalaaduista ja ne kehrätään EU:n alueella. Täysin kotimaisia langat eivät siis ole.

    Langat ovat Taitokeskusten mukaan kestäviä ja kierrätettäviä eikä värjäysprosessi kuormita luontoa.

    Lankojen jalostaminen tapahtuu verkkosivujen mukaan ”pienellä alueella, jolloin kuljetukset ovat mahdollisimman vähäisiä”.

    Lankoja ja ohjeita myyvät taitokeskukset ja TaitoShopit sekä verkkokauppa. Lankoja tulee myyntiin myös Tampereen Suomen Kädentaidot -messuille marraskuun toisena viikonloppuna.

    Järjestö lahjoittaa myynnistä osuuden Syöpäsäätiön keräykseen. Esimerkiksi kympin arvoisesta lankakerästä lahjoitus on 80 senttiä.

    Taitokeskukset osallistuvat Roosa nauha -keräykseen yhdeksättä kertaa.

    Kuvia omista töistään voi jakaa Facebookiin Roosa nauha -villasukka -ryhmään. Sivuilla on esitelty mallistojen suunnittelijat töineen.

    Artikkelin aiheet
    Roosa nauha
    neulonta
    Taitokeskus
    Syöpäsäätiö
    kädentaidot
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan