Kirja-arvio: "Metsä meidän jälkeemme" syyttää tehometsätaloutta punkeista, hirvikärpäsistä ja uimavesien pilaamisesta
Suomalaiset mieltävät itsensä metsäihmisiksi, vaikka eivät olisi koskaan käyneet luonnontilaisessa metsässä.
Dramaattisen kauniit kuvat tekevät kirjasta visuaalisen elämyksen.Millaisen metsän jätämme jälkeemme? Olemmeko ikinä nähneet luonnontilaista metsää? Tiedämmekö me edes millainen on todellinen luonnontilainen metsä? Näihin kysymyksiin pureutuu "Metsä meidän jälkeemme" -kirja.
Kirja syventyy suomalaisiin metsiin ja niiden muutoksiin. Ennen oli kaikki paremmin. Niin antaa tämäkin kirja ymmärtää. Suomesta ovat lähes kokonaan hävinneet täysin luonnontilaiset vanhat metsät. Kirjan mukaan Suomen metsälajeista 833 on uhanalaisia ja suurin syy siihen on toisen maailmansodan jälkeen tehostunut metsätalous.
Kirjassa esitetään, että kasvattamalla hirvikantoja metsätalous on lisännyt punkkien ja hirvikärpästen määrää räjähdysmäisesti. Myös hakkuiden pirstomat virkistysmaisemat ja metsäojitusten pilaamat uimavedet ovat kaikki seurausta metsän nykyisestä talouskeskisestä käytöstä.
Metsätalouden vaikutuksia suomalaisiin metsiin ja suomalaisten metsäsuhteeseen ruotivat kirjan kirjoittajat. Dramaattista vaikutelmaa on korostettu vahvakontrastisilla karunkauniilla kuvilla suomalaisista metsistä, metsäaiheisilla kaunokirjallisuuden lainauksilla ja metsässä harrastavien mielipiteillä.
Kirjassa otetaan varsin ehdoton kanta metsätalouden ja monimuotoisuuden suhteeseen. Kirja on varmasti luonnonsuojeluhenkisten mieleen, mutta ei vielä saa vastustajia luovuttamaan omia metsiään suojelulle.
Pohjimmaisen sanomansa kirja kuitenkin saa läpi ja laittaa meidät kaikki miettimään, minkälaisessa ympäristössä haluamme elää ja minkälaisen ympäristön haluamme jälkipolvillemme jättää. Suomalaiset ovat pohjimmiltaan metsäkansaa.
Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme
Like Kustannus Oy, Helsinki 2019
Sivuja 271
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
