

Kanalintuja, näätiä, peuran päitä. Suomessa täytetyt eläimet ovat varsin tyypillisiä lajeja – yleensä.
”Lemmikkieläimiä en täyttäisi”, sanoo Luonnontieteellisen museon ylikonservaattori Ari Puolakoski.
”Niiden katsetta ei saa sellaiseksi, jona lemmikin omistaja sen muistaa.”
Konservoituja eli täytettyjä eläimiä on luonnontieteellisten kokoelmien lisäksi myös metsästysmajoilla.
Metsästys on Suomessa perinteinen laji, eikä sitä ole rajattu vain harvoille, arvelee Puolakoski.
”Keski-Euroopassa laji on niin kallis, ettei se ole monelle mahdollista.”
Metsästäjät säästävät merkittäviä saaliitaan. Kyseessä voi olla vaikkapa ensimmäinen kaato.
”Ne ovat ne mieleenpainuvimmat jutut, eihän sitä kaikkea voi tallentaa. Minulla on ensimmäinen koppeloni seinällä, 1970-luvulla Taivalkoskelta saatu.”

Täytetyille eläimille on omistettu huumoriryhmiä netissä.
Luonnontieteellisen museon kellarin oveen on teipattu Fingerpori-strippi, jossa täytetystä sudesta tulee ”täysi susi”.
”Jos näkee huonosti täytetyn eläimen, ehkä siitä tulee vähän huvittunut olo”, sanoo Puolakoski.
On vaikea sanoa, miksi jotkut täytetyt eläimet naurattavat.
Huumorista on kyllä useita teorioita. Ylemmyysteoria on filosofiasta peräisin oleva selitys, jonka mukaan vitsi naurattaa, jos sen äärellä saa kokemuksen ylemmyydestä. Toisaalta täytetyissä eläimissä harva on mestari, eivätkä ammattimaisetkaan konservaattorit kuvaile työtään helpoksi.
Freudilaisen helpotusteorian mukaan huumori tekee tabuaiheetkin lähestyttävämmiksi. Täytetylle eläimelle nauraminen voi tehdä kuoleman kohtaamisesta helpomman käsitellä.
Yksi selitys on yllättävyys. Shokkiarvoa on joskus haettu varmasti jopa tarkoituksella, kun täytettyjä eläimiä on taiteessa aseteltu pyöräilemään tai tekemään jotain muuta epätyypillistä.
Usein täyttäjät kyllä yrittävät tosissaan.
”Jos laittaa kanalinnun kropan vesilinnulle, niin eihän siitä saa hyvännäköistä.”
”Anatomian tuntemus on tärkeää. Jos laittaa kanalinnun kropan vesilinnulle, niin eihän siitä saa hyvännäköistä.”

Ala on ammattimaistunut ja avautunut vuosien myötä, vaikka täyttäjiä ei ole paljon.
Suomen eläintentäyttäjät ry on alan ainoa yhdistys Suomessa. Se perustettiin 1976.
”Ennen kuin yhdistys perustettiin, täyttäminen oli kuin salatiedettä. Kukaan täyttäjä ei halunnut kertoa vinkkejä muille, vaan pelkäsi asiakkaidensa kaikkoavan”, sanoo Puolakoski.
Nyt myös internet auttaa tiedonhaussa.

”Minulle on jäänyt mieleen ensimmäinen täyttämäni ilves”, sanoo eläinkonservaattori Netta Lempiäinen.
Lempiäinen on ollut alalla vuodesta 2011. Pohjakoulutukseltaan hän on biologian maisteri.
”Mietin valmistumisen jälkeen, että mitähän sitä tekisin. Kuulin tuolloin opiskelukaverini vaimolta, että alan oppisopimuskoulutukseen oli haku auki.”
Lempiäinen on käynyt eläintentäytön EM-kisoissa ja sitä kautta tutustunut alan ihmisiin.
”Eniten on yllättänyt, miten vaikea tämä ala on oppia. Menee vuosia, että tuntee itsevarmuutta tekemisessä.”
”Ei ole mitään kirjaa, missä olisi kaikki tieto. Vanhentuneitakin opuksia on, osa on englanniksi.”
”Käteen jäi vain kasa irtosulkia.”

Vuodenaikakin vaikuttaa. Kauden alussa metsästetyn metson sulat eivät ole kasvaneet kunnolla.
”En voi suositella syyskuun puolivälissä saadun metson täyttöä. Käteen jäi vain kasa irtosulkia.”
”Luurankoja eli luupuolen töitä olen tehnyt lemmikeistä. Yhden kissan olen täyttänyt sillä ehdolla, että se oli kerällä nukkumassa.”
Muualla Euroopassa lemmikkien täyttäminen on Lempiäisen mukaan yleisempää.
”Olen tehnyt myös muumihahmoja lentokentälle. Oli siinä tavallaan jotain samaa, kuin tekovartalon teossa”, Lempiäinen paljastaa.
”Kaloja ja matelijoita en täytä, sillä aika ei ole riittänyt niiden täyttöön perehtymiseen."

Jotkut täytetyt eläimet ovat olleet tunnettuja jo eläessään.
Kun ensimmäisen maailmansodan sotakyyhky Cher Ami kuoli, se täytettiin ja laitettiin näytille Smithsonian-museoon Yhdysvalloihin.
Suomessa mainetta niittänyt Haminan mursu tulee tässä kuussa Luonnontieteelliseen museoon näytille.
Kokoelmiin päätyneistä eläimistä ja näytteistä kerätään myös tieteellistä tietoa. Niistä voidaan havaita muutoksia ekosysteemissä.
”DNA-menetelmät ovat kehittyneet niin paljon, että jopa lyhytikäisistä hyönteisistä voi seurata, milloin on käytetty joitakin aineita ja milloin ne ovat jääneet pois.”
”Kun esimerkiksi DDT-hyönteismyrkkyä vielä käytettiin, petolintujen munankuorista saattoi tulla liian paksuja tai ohuita, mikä vaaransi poikasten selviytymisen.”
Vaikka kaikki Luonnontieteellisen museon kokoelmiin kuuluvat eläimet eivät päädy näytille, niiden säilyttäminen on tärkeää tutkimuksen kannalta. Siihen tarvitaan jatkuvasti lisää varastotilaa, toteaa Puolakoski.
