Emmi Pekkala jatkaa vanhempiensa työtä Pekkalan mansikkatilan omistajana. Kuva: Kimmo Haimi
Marjatilat tyytyväisiä kesän mansikkasatoon ‒ tilat työllistävät myös suomalaisnuoria
Heinäkuisena aamuna hymyt ovat herkässä hämäläisillä mansikkatiloilla. Itsepoiminta vetää yhä enemmän väkeä tiloille. Tilojen omistajat pitävät tärkeänä tehtävänään työllistää myös lähialueiden nuoria.Tilaajalle
Outhida Rintanen ja pojat Veeti ja Leevi ovat tulleet Hämeenlinnasta Iso-Hiiden Kartanoon. Poikien mummo Seija Rintanen (taustalla) kävi tilalla jo aikoinaan oman äitinsä kanssa. Kuva: Kimmo HaimiMansikan kypsyminen etenee vaiheittain Hangosta Rovaniemelle, ja satoa riittää elokuun alkuun asti. Kun Uudellamaalla jo uutisoitiin mansikan satokauden olevan loppumassa, Kärkölässä kausi oli puolessavälissä. Samaan aikaan Turengissa ja Kangasniemellä satoa oli juuri päästy poimimaan.
Paikallinen sää tuo lisänsä satonäkymiin. Viljelijät kiittelevät menneen talven sääoloja, jotka loivat suotuisat edellytykset satokaudelle.
”Lunta oli runsaasti, minkä vuoksi kasvustot eivät kärsineet talvivaurioita, vaikka koviakin pakkasia oli”, kärköläläisen Pekkalan mansikkatilan omistaja Emmi Pekkala sanoo.
Alkukesän viileys kypsytti marjat hitaasti, jolloin niistä kasvoi makeita ja meheviä. Hellejakso polkaisi satokauden käyntiin juhannukselta.
”Maku kehittyy värin myötä, liian vaaleana mansikkaa ei voi korjata. Kun itsepoiminta avataan, poimittavaa pitää riittää. Kauden alussa joudummekin toppuuttelemaan asiakkaita”, sanoo Tiina Hiidenkari Iso-Hiiden Kartanosta Janakkalasta.
Asiakkaiden mansikkatuntemus on kasvanut, ja moni osaa kysyä suosikkilajikettaan. Jos sitä ei löydy, asiakas saattaa suunnata toiselle itsepoimintatilalle.
Polka on monen tilan päälajike tällä hetkellä, mutta se on saanut myös kilpailijoita. Iso-Hiiden Kartanossa on vähennetty Polkaa ja lisätty Lumotarta. Muut viljeltävät lajikkeet ovat Sonata ja Sonsation. Lajikevalinnassa korostuu maku, vaikka aikaisuus ja taudinkestävyys ovat myös tärkeitä.
Tiina Hiidenkari haluaa, että itsepoimijoiden on helppo ja mukava tulla marjatilalle. Kuva: Kimmo HaimiMansikka on tuoremarja, jota pitkät kuljetusketjut rasittavat. 80 prosenttia Iso-Hiiden Kartanon marjasta myydään itsepoimintana, loput valmiiksi poimittuna.
Pekkalan mansikkatilalla luvut ovat toisinpäin: 80 prosenttia myydään omasta tilamyymälästä tai lähikauppojen myyntipisteiltä, loput itsepoimintana.
”Panostamme laatuun. Siksi marja poimitaan suoraan rasiaan. Mitä vähemmillä kosketuksilla ja käsittelyillä sato päätyy pellolta ostajalle, sitä parempaa se on”, Iso-Hiiden Kartanoa pyörittävä Tiina Hiidenkari painottaa.
Kuluneiden kymmenen vuoden aikana marjatilojen koko on kasvanut. Viime vuonna mansikkaa viljeli 1 062 yritystä yhteensä 4 449 hehtaarilla. Vuoteen 2019 verrattuna yritysten määrä oli vähentynyt, mutta viljelty pinta-ala hieman kasvanut.
Iso-Hiiden Kartanossa mansikkaa poimitaan 7‒8 hehtaarin alalla. Lisäksi on pari hehtaaria keväällä istutettuja frigo-taimia, jotka antavat satoa loppukesästä. Vadelmaa ja pensasmustikkaa kasvaa kumpaakin 1,7 hehtaaria alalla ja mustaherukkaa hehtaarin verran.
Viljelyssä ei käytetä tunneleita tai harsoja, vaan tilalla keskitytään tuottamaan laadukasta marjaa heinäkuun ajan avomaalta. Tila haluaa kilpailla ennemmin laadulla kuin määrällä, eikä mansikka-alan laajennus ole suunnitelmissa.
Tämän kesän mansikkasato on ollut hyvälaatuista kautta Suomen. Kuva: Kimmo HaimiSamankaltaiset ajatukset pyörivät Emmi Pekkalan mielessä, jonka 9 hehtaarin ja 1 000 kasvihuoneneliön suuruinen viljelmä ilmoittaa verkkosivullaan haluavansa kasvattaa maailman parhaita mansikoita. Kun maistaa punaposkisia, auringossa kylpeviä Polka-marjoja, on helppo uskoa, että lupaus on lunastettavissa.
”Välillä toki pohdin, pitäisikö mansikka-alaa olla enemmän, mutta silloin marjoja pitäisi kuljettaa useampiin kauppoihin. Haasteeksi tulee silloin myntiverkoston kasvattaminen ja kuljetusten järjestäminen”, Emmi Pekkala sanoo.
Aino Tialan, 25 ja Akseli Ruuskasen, 16, erottaa vihreistä t-paidoista ja punaisista lippiksistä, joihin on painettu Iso-Hiiden Kartanon nimi. Nuoret opastavat itsepoimintaan tulijoita hymyssä suin.
Molemmat ovat aloittaneet työnsä poimintakauden alussa. Aino on ollut tilalla useana kesänä, Akselille pesti on ensimmäinen.
Aino Tiala ja Akseli Ruuskanen viihtyvät Iso-Hiiden Kartanon oppaina. Kuva: Kimmo Haimi”Tykkään tehdä asiakaspalvelutyötä ja kohdata ihmisiä. Täällä saan viettää päivän ulkotöissä. Jokainen päivä on erilainen, ja kaiken lisäksi täällä saa maistella mansikoita”, musiikkipedagogiikkaa opiskeleva Aino Tiala sanoo.
Kolme neljäsosaa Iso-Hiiden Kartanon 40 työntekijästä on koululaisia ja opiskelijoita, jotka tulevat Janakkalasta ja Hämeenlinnasta – fillarimatkan päästä. Monet nuorista ovat ennestään tuttuja sekä asiakkaiden tai naapureiden lapsia.
Heidän lisäkseen tilalla työskentelee neljä ukrainalaista kausityöntekijää.
”Meillä on pitkä perinne nuorten työllistämisessä; ensin sokerijuurikas- ja sipulipellolla, nyt marjaviljelyksillä. Monelle Iso-Hiiden Kartano on ensimmäinen työpaikka. Työsuhteen pituus vaihtelee, osa on melko lyhyitäkin. On selvää, että nuoren kesään kuuluu rippileiriä ja lomamatkaa”, Tiina Hiidenkari sanoo.
”En pidä mediassa esitetystä suomalaisen ja ulkomaisen työvoiman vastakkainasettelusta. Työvoiman jatkuvuus on turvattu, kun suomalaisnuoret pääsevät oppimaan työntekoa tilallamme”, Tiina Hiidenkari sanoo.
Tilan verkkosivulla on hakukaavake, jonka avulla työntekijöitä rekrytoidaan. Työhön tuleville järjestetään alkuinfo ja perehdytys ja opetetaan sekä poiminnan että osalle myös oppaan perustaidot. Käytännön työssä nuoret oppivat myös toisiltaan ja asiakkailta. Osa palaa tilalle seuraavana kesänä.
Iso-Hiiden kartanon vanhin työntekijä on 75-vuotias Anneli Ilmarinen, pirteä teräsrouva, jolla on meneillään kahdestoista kesä Iso-Hiiden kartanossa. Työ päättyy lokakuussa, kun vadelmakasvustot on leikattu.
Anneli Ilmarinen työskentelee Iso-Hiiden Kartanon marjatilalla huhtikuusta lokakuuhun. Kuva: Kimmo Haimi”Tulin töihin huhtikuun lopulla: kitkemään, poimimaan ja opettamaan poimijoita. Työ pitää virkeänä, ja mielestäni on tärkeää välittää osaamista nuorille”, Anneli Ilmarinen kertoo.
Myös Pekkalan tilalla kaksi kolmasosaa tilan kolmestakymmenestä työntekijästä on tänä kesänä suomalaisia. Emmi Pekkala näkee suomalaisnuorissa tulevaisuutta.
”Olemme palkanneet nuoria opastukseen, laatikoiden tekoon, myyntiin ja viheralueiden hoitoon. Nuorin heistä on 14-vuotias. Henkilöstä riippuu, kuka soveltuu työhön. Toivon, että kesän jälkeen jollekulle heistä jää kipinä hakeutua alalle tai jatkaa kotitilan pitoa.”
Niin Iso-Hiiden Kartanossa kuin Pekkalan mansikkatilallakin työntekijöille maksetaan maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen mukaista tunti- tai urakkapalkkaa.
Mansikka on oikukas marja. Avomaalla epävarmuustekijöitä on runsaasti, minkä vuoksi viljely kasvihuoneessa on yleistynyt. Kasvihuone- ja tunneliviljely aikaistaa satokauden alkua, mutta säilöttävä marja poimitaan edelleen avomaalta.
Mansikan satokautta varhaistetaan kasvihuoneviljelyllä, jota Pekkalan mansikkatilalla on 1000 neliön alalla. Kuva: Kimmo HaimiSuurin epävarmuustekijä poistuu, jos viljelmä sijaitsee vesistön äärellä. Iso-Hiiden Kartanon kastelupumput pyörivät aamusta iltaan nostaen vettä viereisestä Hiidenjoesta.
”Aamulla ensimmäiseksi painan pumput käyntiin ja illalla viimeiseksi sammutan ne. Tihkuletkut kuljettavat myös lannoitteen kasteluveden mukana kasvustoon toukokuusta marjojen kypsymiseen asti”, Joonas Vaaranmaa kertoo.
Hyvät viljelykäytännöt, lannoitus ja kasvinvuorotus, vaikuttavat marjan makuun ja laatuun. Mansikka tuottaa satoa 3‒4 vuotta, minkä jälkeen kasvatetaan neljä vuotta apilanurmea tai kauraa väliviljelykasvina. Iso-Hiiden Kartanon 96 hehtaarin kokonaisalasta osa on luonnonhoitopeltona ja kesantona.
”Ympäristötuen sääntöihin kuuluu, että mansikalla toteutetaan vain todetun tarpeen mukaista torjuntaa ja lannoitusta. Sen lisäksi käytössä on luonnonmukaisia torjuntakeinoja, kuten ripsiäispetopunkit ripsiäisten ja mansikkapunkin torjuntaan. Mehiläislevitteinen hometorjunta tapahtuu kiinnittämällä pesän eteen laite, josta mehiläinen saa tassuihinsa Prestop Mix -nimistä ainetta. Mehiläisen mukana aine kulkeutuu kukkiin”, Tiina Hiidenkari kertoo.
Mansikanviljelijät toivovat mieluummin viileää kuin helteistä säätä. Helteellä sato kypsyy kertarysäyksellä ennen kuin marja ehtii kasvaa kunnolla kokoa. Tänäkään vuonna ei vältytty ukkoskuuroilta, jotka pehmentävät marjan rakennetta.
Aurinkoinen sää kypsyttää marjat ja houkuttelee itsepoimijat paikalle. Kuva: Kimmo Haimi”Mansikan satovuosi näytti ihan kohtuulliselta kunnes tuli 13.‒14. päivän rankat sateet, joihin osa satotoiveista liukeni”, Tiina Hiidenkari sanoo.
Punertuvat marjat houkuttelevat myös lintuja. Pienet tilat suojaavat kasvustot verkoilla, toisaalla rastaita karkotetaan haukkapelättimillä ja huminanauhoilla. Emmi Pekkala kertoo tuulihaukasta, joka muutama vuosi sitten asui pellon laidalla ja antoi rastaille kyytiä.
”Onneksi linnut siirtyvät metsiin mustikan sinertyessä. Kaiken varalta meillä on Riistakeskuksen lupa hävittää rastaat”, Tiina Hiidenkari kertoo.
Pekkalan tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos kuusi vuotta sitten, kun Emmi Pekkala osti tilan vanhemmiltaan. Hän on ollut pienestä pitäen mukana talon töissä, mutta ehti opiskella tradenomiksi ja työskennellä muuallakin.
Nuoren yrittäjän päivät täyttyvät viljely-, työnjohto- ja markkinointitoimista. Kesällä töitä tehdään kellon ympäri, ja iltahetkiin jää vielä some-markkinointi, hinnoittelu ja yhteydenpito tukkureiden kanssa.
Pekkalan tilamyymälä on rakennettu vanhaan navettaan. Kuva: Kimmo Haimi”Jokainen vuosi on ollut erilainen. Viimeiset kolme vuotta olen ajatellut, että ehkä seuraava vuosi olisi normaalimpi. Nyt muovin, pakkausmateriaalien, polttoöljyn ja lannoitteiden hinta on noussut. Kohta pitäisi ostaa tuotantopanokset ensi vuodelle, vaikka tämän vuoden viljasato on vielä puimatta.”
Tilan 70 hehtaarin kokonaisalasta 60 hehtaaria on viljaa, jonka sato oli viime vuonna heikko. Tällä hetkellä mansikka on viljaa tuottoisampi . Tuleviin hankintoihin vaikuttaakin se, millainen sato tulee.
Lähiseudun asukkaat tulevat ostamaan tuoreet sesonkiherkut Pekkalan tilamyyymälästä. Kuva: Kimmo Haimi”Tänä vuonna mentiin minimilannoituksella. Olen kovasti pohtinut, miten ensi vuoden lannoitus on järkevintä tehdä”, sanoo Emmi Pekkala, joka seuraa hintojen nousua ja uutisointia uhkaavasta ruokapulasta kauhunsekaisin tuntein.
”Tällä alalla pitää olla kokeilunhaluinen ja kehittää toimintaa koko ajan. Toisaalta on oltava myös realisti ja tehtävä johtopäätökset, jos viljely ei kannata. Tämän kesän perusteella itsepoiminta näyttää kuitenkin kiinnostavan ihmisiä yhä enemmän, ehkä sen osuutta on lisättävä”, Emmi Pekkala pohtii.
Lue lisää:
Yrittäjät: Mansikkaa myydään liian halvalla – Tämä olisi oikea hinta mansikkalaatikolle
- Osaston luetuimmat
