• Pitkien perinteiden käsityöpuoti Talvikki on Pertunmaan kohtaamispaikka – liikettä pyörittää 15 vapaaehtoista, useaa yhdistää leskeys

    Pertunmaalainen käsityöpuoti Talvikki on monipuolinen ja kotoisa koko kylän kohtaamispaikka, josta löytyy tarvikkeet niin käsitöihin kuin lahjatarpeisiin.
    Yhdistyksen puheenjohtaja Raija Holmsten sekä perustajajäsen Leena Liukkonen esittelevät myynnissä olevia käsitöitä.
    Yhdistyksen puheenjohtaja Raija Holmsten sekä perustajajäsen Leena Liukkonen esittelevät myynnissä olevia käsitöitä. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Käsityöt
    22.8.202221:00
    Juho Hannuksela

    ”Vaikeitakin aikoja ollaan koettu, mutta aina ollaan kaikesta selvitty.”

    Olemme Pertunmaan Käsityöläiset ry:n Käsityöpuoti Talvikissa, joka on paikallisten käsityöläisten tuotteiden myyntipiste. Myynnissä on valmiiden ja tilattavien käsitöiden lisäksi kattava valikoima erilaisia lankoja, käsityö- ja ompelutarvikkeita sekä lahjatavaroita. Viikonloppuisin on tarjolla myös kotileivonnaisia kuten luomuruisleipää.

    Perinteisten käsityötaitojen ylläpito ja jakaminen on oleellinen osa yhdistyksen toimintaa.

    Talvikissa toimitaan noin 15 vapaaehtoisen voimin, joista jokainen hoitaa myyntiä ja liikkeen ylläpitoa vuorollaan. Henkilökohtainen käsityöneuvonta, toimintapäivät, työnäytökset, näyttelyt ja kurssit ovat kaikki normaalia yhdistyksen toimintaa.

    Hyllyillä ja rekissä olevat toinen toistaan suloisemmat lastenvaatteet saavat hukkaamaan ajantajun, nähtävää ja ostettavaa riittää. Laajasta lankavalikoimasta löytyy harvinaisempiakin sävyjä, joten syksyn villasukkien värimaailma alkaa hahmottua liikettä kierrellessä.

    Tilauksesta tehtävät loimet ja muut käsityöt tekevät Talvikista ainutlaatuisen pitkät perinteet omaavan käsityöliikkeen, josta tuntuu löytyvän kaikki tarvittava. Rikkinäinen vetoketju, irronnut nappi tai lyhennettävät lahkeet, kaikki korjaantuu yhdistyksen jäsenten monipuolisella osaamisella.

    Talvikki on perustettu helmikuussa 1988, joten käynnissä on yhdistyksen 34 toimintavuosi.

    Perustajajäseniä Talvikinpäivänä perustetussa yhdistyksessä on noin kymmenen, joista jokainen kantoi vuorollaan vastuuta yhdistyksen toiminnasta.

    Noin 70 jäsenen aktiivisen yhdistyksen uutena puheenjohtajana aloittanut Raija Holmsten on muuttanut paikkakunnalle yhdeksän vuotta sitten, ja edustaa ikääntyneessä yhdistyksessä nuorempaa polvea.

    ”Vaikeitakin aikoja on koettu, mutta aina ollaan yhdessä jotenkin selviydytty”, yhdistyksen perustajajäsen Leena Liukkonen kertoo.

    Ikääntyvä kunta piristyy kesäkuukausina, kun alueen runsaat vapaa-ajan asunnot saavat asukkaansa.

    Kunnan kohtaamispaikkana toimiva myyntipiste on keskeisessä osassa alueen hyvinvointia, joten vastavuoroisuutta kunnan sekä seurakunnan antamalle tuelle on pystytty luomaan.

    Useaa aktiivijäsentä yhdistää yhteinen tekijä, leskeys, joten yhteiset käsityöhetket ja liikkeen ylläpito tuo ihmisten arkeen sisältöä sekä sosiaalisia kontakteja.

    ”Talvikki on kaikille avoin paikka oleskeluun ja ihmisten kohtaamiseen” Holmsten kertoo.

    Alkuun Talvikissa oli useammat kangaspuut, mutta nykyisessä toimipisteessä niitä on enää yhdet. Runsaat käsityötarvikkeiden valikoimat, valmiit käsityöt ja asiakkaiden toiveesta myyntiin otetut tavarat vievät suuren osan myymälän tilasta.

    ”Yhdistyksen jäsenet käyvät mielellään seuraamassa kirjanpidosta, miten omat käsityöt ovat asiakkaiden mukaan lähteneet”, Liukkonen sanoo myyntituotteiden kirjoa esitellessään.

    ”Kesällä ja talvella aukioloajat on samat, maanantaisin liike pidetään suljettuna. Meillä on aika vilkasta tämä vapaaehtoistoiminta, kun kesäkuukausina ollaan lauantaisin tämän toimipisteen lisäksi myös torilla”, Liukkonen kertoo.

    Lue lisää:

    Musabisnesmies pelasti vanhan kyläkaupan – Nyt Mommilan kyläpuoti palvelee nostalgiannälkäistä kansaa

    "Sörnäisten kohdalla mökiltä palatessa kummallakin oli semmonen ahdistus, ettei tätä pysty enää" – maallemuutto Mäntyharjulle poiki majatalon, puodin ja puotirundin

    Katso video: Kotitila kauppaa verkossa pientilojen lihaa – puodin tiskistä saa vuohenlihaa, joka kiinnostaa asiakkaita

    Olen ehdottomasti maanviljelijä, sanoo kreivi Henrik Creutz – "Ilman viljaa ei voi tehdä mitään muuta"

    Artikkelin aiheet
    Käsityöpuoti Talvikki
    Pertunmaa
    käsityö
    vapaaehtoistoiminta
    yhdistystoiminta
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”