Liljevikin tilan päärakennuksen paikka Oriveden Pitkäjärven kylässä on vuosisatoja sitten valittu silmiä hivelevään maisemaan. Ulkorappusilta näkyvä Längelmävesi on ohuesti jäässä, ja etupihan kotikuusessa loistavat jouluvalot heijastuvat ohuesta lumipeitteestä.
1800-luvun rakennuksen ulko-ovi on kutsuvasti auki, sisään käydään suuren porstuan läpi.
Kaksi ja puoli vuotta sitten Sebastian Toukola asui kihlattunsa, nykyisen vaimonsa Iida Toukolan, kanssa modernissa omakotitalossa lyhyen matkan päässä kotitilan päärakennuksesta.
Sebastian valmisteli tuotantotalouden väitöskirjaansa Tampereen yliopistoon, auttoi isäänsä kotitilan töissä ja kehitti omaa yritystään.
Juhannusviikon aurinkoisena päivänä vuonna 2022 kaikki muuttui. Sebastianin isän, tilan 50-vuotiaan isännän Petri Toukolan, elämä päättyi äkilliseen sairauskohtaukseen tilan töitä tehdessä.
”Se oli suora hyppy isoihin saappaisiin”, Sebastian kuvaa tilannetta, jossa hänestä 26-vuotiaana tuli isäntä.
”Syksyllä puin yksin pellot, jotka olin isän kanssa kylvänyt. Sitten aloitettiin Iidan kanssa laaja remontti päärakennukseen, jossa asuminen on mielestäni tilanpitäjälle luontevinta. Muutimme tänne itse suunnittelemastamme ja rakentamastamme uudesta talosta”, Sebastian kertoo Liljevikin päärakennuksen ruokasalissa, johon tunnelman luovat Iidan valitsemat ja seinille laittamat peuratapetit.
”Isän kuoleman jälkeen positiivinen käänne, elämän jatkuminen, tuli Emilin myötä. On hienoa, että olen saanut tänne kotitilalle oman perheen.” Sebastian Toukola
Liljevik on kasvinviljelytila, jossa on viljelyksessä noin 170 hehtaaria sekä omilla että vuokrapelloilla. Sebastian on pikkupojasta lähtien ollut mukana tilan töissä.
Jo lapsuudessa oli muovautunut oman elämän suunta isän ja edellisten sukupolvien työn jatkajana 1800-luvulta suvun hallussa olleella tilalla. Ja ihan ilman pakottamista.
”Suomalainen maaseutu on minulle koti. Olen koko ikäni pitänyt vakituisen osoitteeni täällä Liljevikissä, vaikka olen asunut 3,5 vuoden DI-opiskelujen aikana ja jälkeen muuallakin.”
Sebastian hymyilee lämpimästi pöydän ääressä istuvalle vaimolleen ja pariskunnan kymmenen kuukauden ikäiselle Emil-pojalle.
”Isän kuoleman jälkeen positiivinen käänne, elämän jatkuminen, tuli Emilin myötä. On hienoa, että olen saanut tänne kotitilalle oman perheen”, hän toteaa.
Hymysuinen Emil vahvistaa isänsä sanat napauttamalla nokkamukiaan pöytää vasten. Poika tutkii tarkkaan tarjottimella olevaa välipalaa.
Vaikuttaa siltä, että suvun ihmisiä yhdistävät piirteet jatkuvat vahvoina nuorimmaisessakin.
”Pappani Risto oli keksijä, jolla oli patenttejakin keksintöihinsä. Isäni ja pappani perua on verenperintö ja kasvatus, joka perustuu siihen, että jos on ongelma, johon ei tunnu valmista ratkaisua löytyvän, keksitään ratkaisu itse.”
Sebastian kertoo esimerkin. Hänen isänsä tuli Liljevikin isännäksi vuonna 1991. Kun mieleistä kylvökonetta ei löytynyt, nuori isäntä rakensi sen itse.
Itse tekemisen perinne on jatkunut. Sebastian kertoo olleensa yhdeksänvuotias, kun rakenteli peltoautonsa katolle poliisivilkut ja kaiutinjärjestelmän.
Yrittäjäveri puolestaan veti pojan jo seitsenvuotiaana rakentamaan lähikylään Rönnin kesäpäiville myyntiin kukkalaatikoita.
”Myynnissä oli pelkkiä laatikoita ja osassa oli mullat ja taimetkin. Kyllä ihmiset vähän ihmettelivät, kun pikkupoika piti omaa kauppaa.”
22-vuotiaana Sebastian kehitti suomalaisten rakastamaan ämpäriin valvontakameran. Hän perusti oman yrityksen ja kaupallisti keksintönsä nimellä Bucketeye. Siirrettävä kamera saikin suuren suosion hevosväen keskuudessa tammojen varsomisvalvonnassa.
”Keksintö lähti omista tarpeistani, helpottamaan maatilan töitä viljakuivausaikana. Kotoa kännykältä voi katsoa valvontakameran lähettämästä kuvasta, palavatko kuivurin näyttötaulussa oikeat valot.”
Omaan tarpeeseen syntyivät myös muutama vuosi sitten Buckethay-heinäautomaatit. Paristoilla toimivat automaatit Sebastian kehitti helpottamaan Iidan mukana Orivedelle muuttaneiden islanninhevosten heinäruokintaa. Nyt automaatteja on myyty jo useita satoja kappaleita.
”Se oli suora hyppy isoihin saappaisiin.” Sebastian Toukola
Syntynyt 1996 Orivedellä, asuu vaimonsa ja 10 kuukauden ikäisen poikansa kanssa syntymäkodissaan.
Liljevikin sukutilan isäntä, monialayrittäjä ja diplomi-insinööri, tekee väitöskirjaa Tampereen yliopistossa.
Intohimoinen ilmailuharrastaja jo kolmannessa polvessa, hyödyntää harrastustaan tarkkailemalla pienlentokoneesta tilan metsien kuntoa ja tuulenkaatoja.
Näkee, että maaseudulla on nyt nostetta ja iloitsee siitä, että lähiseudulla asuu useita lapsiperheitä.
Lapsesta asti askellajiratsastusta harrastanut ja siinä SM-tasolla kilpaillut Iida Toukola pitää ekonomiopintojensa ohella tilalla pienimuotoista ratsastustoimintaa nimellä Liljevikin islanninhevoset. Maalle muuttaessaan hän siirsi kynsi- ja ripsistudionsa Kangasalta Liljevikiin.
Sebastianin päätyö on Tampereen yliopistossa tuotantotalouden laitoksen tutkijana. Hän sai paikan pian diplomi-insinööriksi valmistuttuaan.
Tutkijan työn ajatuksia on hänen mukaansa hyvä pyöritellä vaikka traktoria ajaessaan. Väitöskirjan ensimmäiset luonnokset Sebastian on jo lähettänyt työnsä ohjaajalle.
”Eiköhän se aikataulussa valmistu, ehkä jo ensi vuonna.”
Sebastianin mukaan tuotantotalouden koulutus ja projektiliiketoimintaa käsittelevä työ tutkijana ovat antaneet ymmärryksen siitä, että yritys on pidettävä tuottavana. On myös mietittävä tarkoin, mihin omaa aikaansa käyttää.
”Maaseutu on mielenkiintoisessa murroksessa. On selvää, että jotain pitäisi tehdä eri tavalla kuin muut. Tuloa on saatava monesta lähteestä.”
Tutkijan ja tilan töiden sekä yrityksensä lisäksi Sebastian tekee jonkin verran koneurakointia ja hoitaa taloyhtiön isännöintitehtäviä.
Lisäksi pariskunnan itselleen rakentamaa kotia ja toista rantahuvilaa vuokrataan välityspalvelujen kautta. Aputyövoimaa on heinäautomaattien kokoamisessa ja koneurakoinneissa.
Pariskunnan tahti on hengästyttävä. Mistä virtaa riittää?
”Luonnostaan sitä tulee ja pienistäkin onnistumisista sekä kun saa hoidettua työlistalta asioita. Tietenkin se vaikuttaa, että peruspalikat ovat kunnossa. Meillä on hyvä parisuhde, jossa tsempataan toisiamme. Yhteisiä projekteja on paljon, niin kuin pitääkin”, Sebastian toteaa.
Liljevikin isäntä on kolmannen polven ilmailuharrastaja. Hän sai lentolupakirjan 17-vuotiaana ja lintuperspektiivi on hänelle tärkeä asia.
”Lentäessä keskittyminen menee niin korkealle tasolle, että kaikki arjen murheet unohtuvat ja moni asia asettuu perspektiiviin.”
