• Eläinlääkäri: "Metsäneläimille uusi vuosi on jokavuotinen helvetti"

    Lääke rauhoittaa lemmikkieläimiä räiskeessä, mutta ulkona olevia eläimiä ei suojaa mikään. Kotieläimille voi tarjota tuttuja asioita viemään huomiota pois pelottavista äänistä ja valoista.
    Laura Hänninen toivoo, että rakettien ampujat miettisivät eläintilojen sijaintia, eivätkä ampuisi niiden lähellä.
    Laura Hänninen toivoo, että rakettien ampujat miettisivät eläintilojen sijaintia, eivätkä ampuisi niiden lähellä. Kuva: Markku Vuorikari
    Lukemisto
    30.12.201712:45
    Hanna Pehkonen

    Eläinlääkäri ja eläinten hyvinvoinnin tutkija Laura Hänninen Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta arvelee, ettei suuri osa tuotantoeläimistä kärsi uuden vuoden paukutteluista. Tilat eivät yleensä ole kaupunkien keskellä, ja tuotantorakennukset ovat tiiviitä sekä eristävät ääntä.

    Seura- ja harraste-eläimiä sen sijaan pidetään keskellä tiivistä asutusta. Myös kotieläinpihojen sijainti saattaa olla otollinen melulle.

    Kylmäkasvatustilat rakennetaan harvoiksi, ja äänet kuuluvat niihin paremmin kuin tiivisseinäiseen kivinavettaan.

    Ulkona olevat eläimet eivät pääse ääniä ja valoja pakoon.

    "Metsäneläimille uusi vuosi on jokavuotinen helvetti", Hänninen sanoo.

    Pellolla kulkeva ylämaankarja reagoi paukkeeseen ja välkkeeseen joko jähmettymällä paikalleen tai pakenemalla. Eläimen temperamentti ratkaisee, kummalla tavalla se käyttäytyy.

    Omistaja ei välttämättä kuule ääntä, joka karjan säikäyttää.

    "Nauta kuulee pari oktaavia korkeampia ääniä kuin me", tutkija huomauttaa.

    Hän ei pidä todennäköisenä, että pelkkä pelästyminen aiheuttaisi eläimelle keskenmenoa. Eri asia on, jos siihen liittyy loukkaantuminen.

    Hänninen suosittelee kissoille ja koirille lääkitystä, jos ne ovat aiemmin säikkyneet paukahduksia tai väläyksiä.

    "Kissat ja koirat eivät totu, pelko pahenee vuosi vuodelta."

    Pelko voi yleistyä, ja lemmikki saattaa pian pelätä tavanomaisia kodin ääniäkin. Taustamelu, radio tai televisio auttaa, sillä se peittää pauketta. Verhot ikkunoissa peittävät välähdyksiä.

    Samoja vinkkejä voi soveltaa tuotantoeläimille. Perusajatuksena on peittää pelottavat ärsykkeet tutuilla ärsykkeillä, Hänninen sanoo.

    Lääkitys ei kuulu keinovalikoimaan tuotantoeläimillä, mutta ikkunoita voi peittää navetassa, lampolassa tai sikalassakin. Radiota ja valoja voi pitää päällä.

    Virikerehu, joka antaa miellyttävää puuhaa, on hyvä keino rauhoittaa eläimiä.

    Artikkelin aiheet
    eläinlääkäri
    eläinhyvinvointi
    uudenvuoden valot
    lemmikit
    äänten pelko
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin