• Etälääkäri on käynyt korona-aikaan tutuksi, mutta nyt myös lemmikkien vaivoja hoidetaan etävastaanotolla

    Eläinlääkärikuluja kattavia hoitokuluvakuutuksia on tänä vuonna otettu aiempaa hanakammin, kertoo Pohjola Vakuutus.
    Pohjola Vakuutuksen ja FirstVetin tilastojen mukaan eläinlääkärin etävastaanottoa käyttävät eniten koirien omistajat lemmikkiensä iho-, turkki- ja korvavaivojen konsultoimiseen. Tänä vuonna etälääkärillä ovat asioineet aiempaa useammin kissojen omistajat.
    Pohjola Vakuutuksen ja FirstVetin tilastojen mukaan eläinlääkärin etävastaanottoa käyttävät eniten koirien omistajat lemmikkiensä iho-, turkki- ja korvavaivojen konsultoimiseen. Tänä vuonna etälääkärillä ovat asioineet aiempaa useammin kissojen omistajat. Kuva: Markku Vuorikari
    Lukemisto
    21.10.202021:00
    Tuovi Mäkipere

    Pohjola Vakuutuksen eläinlääkärikuluja kattavien hoitokuluvakuutusten määrä on kasvanut korona-aikana yli kaksinkertaista vauhtia viime vuoteen verrattuna, kertoo Pohjola Vakuutus tiedotteessaan. Samaan aikaan erityisesti etäeläinlääkärien vastaanottomäärät ovat olleet nousussa.

    Etäeläinlääkärien vastaanottojen määrän nousu näkyy myös Pohjola Vakuutuksen yhteistyökumppanin FirstVetin tilastoissa. Etäklinikka FirstVetin vastaanottomäärät nousivat kuluvan vuoden keväällä edeltävän vuoden kevääseen verrattuna 66 prosenttia.

    Korona on saanut lemmikkien lisäksi myös ihmiset hakeutumaan aiempaa useammin etävastaanotoille.

    Lue lisää: Korona kasvatti etävastaanottojen kysyntää – "Koronan lisäksi kaikki muutkin sairaudet pitää hoitaa"

    Pohjola Vakuutuksen ja FirstVetin tilastojen mukaan etävastaanottoa käyttävät eniten koirien omistajat lemmikkiensä iho-, turkki- ja korvavaivojen konsultoimiseen. Myös koirien vatsavaivoista tulee paljon yhteydenottoja.

    Tänä vuonna etälääkärillä ovat asioineet aiempaa useammin kissojen omistajat, kertoo Pohjola Vakuutus. Kissanomistajien yhteydenottojen määrä on noussut noin 20 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

    "Videopuheluominaisuus auttaa selvittämään suurimman osan tapauksista ilman klinikkakäyntiä. Etälääkäripalveluamme käyttävistä asiakkaista vain neljännes ohjataan klinikalle. Lopuille voidaan antaa kotihoito-ohjeet, joilla lemmikin vaiva voidaan hoitaa kokonaan tai lievittää oireita", FirstVetin maajohtaja ja vastaava eläinlääkäri Maiju Tamminen kertoo Pohjolan Vakuutuksen tiedotteessa.

    Lue lisää:

    Nämä lemmikin vakavan sairauden oireet laitetaan helposti vanhenemisen piikkiin

    Näin koronavirus mullisti lemmikkien elämää: Pentujen kysyntään tuli piikki, koirien lainaamista on jouduttu kieltämään ja omistajat ovat aina kotona

    Ethän anna lemmikillesi ihmisille tarkoitettuja särkylääkkeitä? Seurauksena voi olla jopa hengenvaarallinen myrkytys

    Artikkelin aiheet
    etäeläinlääkäri
    lemmikit
    vakuutus
    korona-aika
    etävastaanotto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan