Maatalouskoneet pysähtyisivät, jos lopettaisimme heti fossiillisten polttoaineiden käytön – mitä yksittäinen ihminen voi tehdä ympäristön eteen?

Viime viikolla oli kaikissa hiippakunnissa synodaalikokous. Kirkkojärjestyksen mukaan piispa kutsuu papit sellaiseen vähintään joka kuudes vuosi. Sana ’synodaali’ viittaa ”yhteiseen tiehen”. Sellaista haetaan ja viitoitetaan.

Vanhaan tapaan kokousta varten oli tehty synodaalikirja. Sen nimi oli ytimekkäästi Pelastus.

Onhan se jo muutoinkin selvää, mutta teoksen artikkelit osoittavat, että Raamatussa pelastus on perin konkreettinen juttu. Vapautus, paraneminen ja oikeudenmukaisuus kuuluvat siihen erottamatta. Olennaiset asiat tulevat kuntoon.

Osallistuin kokoukseen Turun tuomiokirkossa. Siellä nousi vahvasti esiin pelastus ympäristökatastrofista. Ja mikä ettei: sen konkreettisempaa uhkaa ja vastaavasti pelastuksen tarvetta tuskin onkaan.

Kristillisen uskon mukaan pelastus on Jumalan kädessä. Ympäristön suhteen on kuitenkin totta se usein toistettu virke, että ”Jumalalla ei ole muita käsiä kuin meidän kätemme”.

Meidän tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme siis puhutaan. Turun kokouksessa itse kutakin haastettiin voimakkaasti parannukseen. Samalla kyseenalaistuivat monenmoiset selitykset sille, että ”on tekemättä vielä mun parannukseni” (Siionin virsi 59).

On oikein hyvä, että piittaamattomuus ja unteluus saavat tietää huutia. Huonot selitykset ovat huonoja selityksiä sille, ettei toimi. Jäin kuitenkin miettimään, putosiko listalta kaikkein vaikuttavin ja asiallisin syy.

Osaselitystäkään ei voi väistää: saatamme hyvinkin tietää, mitä pitäisi tehdä, muttemme vain tee. Mutta mitä jos suurin ongelma onkin juuri siinä, että me nimenomaan emme me tiedä, mitä pitäisi tehdä?

Jos tekemistä estäisi pelkästään laiskuus, ahneus tai typeryys, toimeen olisi helpompi tarttua. Enimmäkseen meitä vastassa ovat kuitenkin ”pirulliset ongelmat” (wicked problems), joissa pyrstö tarttuu, kun nokka irtoaa, ja päinvastoin.

Fossiilisia polttoaineita on ollut helppo hyödyntää. Öljy on energiamääräänsä nähden kevyttä ja kätevää kuljettaa. Kuitenkin juuri siitä jos mistä on ilmastosyistä päästävä eroon.

Emme me kuitenkaan ”tiedä”, että meidän pitäisi lopettaa öljyn käyttö heti ja kokonaan. Jos nokka irtoaisikin, pyrstö tarttuisi: maatalouden koneet pysähtyisivät, ruoantuotanto hiipuisi ja kuljetusketju syöjille katkeaisi.

Sen me tiedämme, että vähennettävä on, vieläpä radikaalisti. Sen edessä me olemme pikemminkin neuvottomia ja tietoa vailla, miten muutos toteutetaan mahdollisimman reilusti ja vähin vahingoin.

”Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää” (Saarn. 1:8). Tai sitten ihan päinvastoin: tieto vie yhteiselle tielle.

Kirjoittaja on emerituspiispa.