• Yhdistetyn tuoreen MM-mitalistin Ilkka Herolan elämänarvot menivät uusiksi aikuistumisen myötä – "Ystävyys on huomattavasti tärkeämpi asia kuin arvokisamitalit"

    Herola varoittaa jatkuvasta itsensä brändäämisestä. Sosiaalinen media on aikasyöppö, joka muokkaa herkästi ihmisen identiteettiä pinnalliseen ulkonäkö- ja suorituskeskeiseen suuntaan.
    MT kävi kuvaamassa Ilkka Herolaa ennen kauden avausta Kuopiossa. Suomessa juhlittiin mitalia edellisen kerran Sapporon MM-kisoissa 2007, kun Hannu Manninen voitti kultaa, tuli joukkuemestaruus, ja Anssi Koivuranta saavutti pronssin. 25-vuotias Ilkka Herola nappasi perjantaina komeasti MM-hopean.
    MT kävi kuvaamassa Ilkka Herolaa ennen kauden avausta Kuopiossa. Suomessa juhlittiin mitalia edellisen kerran Sapporon MM-kisoissa 2007, kun Hannu Manninen voitti kultaa, tuli joukkuemestaruus, ja Anssi Koivuranta saavutti pronssin. 25-vuotias Ilkka Herola nappasi perjantaina komeasti MM-hopean. Kuva: Pentti Vänskä
    Lukemisto
    26.2.202121:19
    Juho Mäkelä

    Yhdistetyn hiihdon mitaliodotus venyi 14 vuoteen ennen kuin Ilkka Herola palkitsi koko lajiväen perjantaina hopeamitalillaan Oberstdorfin MM-kisoissa. Nappionnistuminen hiihdossa takasi kuopiolaiselle kultamitalin Norjan Jarl-Magnus Riiberin takana.

    Ilkka Herola kertoi MT:n haastattelussa marraskuussa, että mitali MM-kisoista on realismia, kunhan kaikki osuus kohdalleen.

    Ilkka aloitti urheilun harrastamisen samaan aikaan isoveljensä Matti Herolan kanssa, josta kehittyi myös maajoukkuetason urheilija yhdistetyssä. Uransa jo lopettanut isoveli oli tärkeä sparraaja ja harjoituskaveri Ilkalle.

    Lempinimeltään Matti Herola on muuten alle 70-kiloisena nakki ja yli 70-kiloisena makkara. Ilkkaa kutsutaan maajoukkueessa yleensä "Iluksi".

    Yhdistetyn maajoukkue on tiivis kaveriporukka, joka on tuntenut toisensa lapsesta asti. Ilkka Herola on innokas metsästäjä ja luonnossa liikkuja, ja se yhdistää häntä esimerkiksi velipoikien ja joukkuetoveri Eero Hirvosen kanssa.

    Maajoukkueleireillä yhdistetyn miehet käyvät usein metsästämässä valtion mailla. Mieluiten Herola lähtee viikonlopuksi pyyntireissulle sukunsa metsästysmajalle Sonkajärvelle.

    "Joukkueenjäsenten välille kehittynyt ystävyys on lajikulttuurimme hienoimpia puolia. Se on huomattavasti tärkeämpi asia kuin arvokisamitalit", Herola sanoo.

    Huippu-urheilijoilla on nykyään rajattomat mahdollisuudet itsensä mainostamiseen ja markkinointiin sosiaalisessa mediassa. Se voi olla myös taloudellisesti kannattavaa toimintaa.

    Herola varoittaa jatkuvasta itsensä brändäämisestä. Sosiaalinen media on aikasyöppö, joka muokkaa herkästi ihmisen identiteettiä pinnalliseen ulkonäkö- ja suorituskeskeiseen suuntaan.

    "Pelkään, että tämä on tulevaisuudessa vielä nykyistä suurempi ongelma, kun some-sukupolven lapset kasvavat aikuisiksi."

    Herolan elämänarvot ovat menneet perusteellisesti uuteen järjestykseen aikuistumisen myötä. Nuorempana urheilu meni kaiken muun edelle ja jopa ystävyys- ja seurustelusuhteet jäivät toiseksi.

    "Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva menestyslähtöisyys ja jopa ylitsepursuava itsekritiikki. Se ajaa helposti kierteeseen, jossa ei osaa olla tyytyväinen mihinkään."

    Paineet kasvoivat suuriksi, sillä kuvainnollisesti nuoren miehen koko elämä oli pelissä joka kisassa. Se toi Herolalla kilpailutilanteeseen epäonnistumisen pelkoa ja riittämättömyyden tunnetta.

    Tavallinen elämäkin on nykyään usein kilpailua kehdosta hautaan, Herola muistuttaa.

    "Ei ole harvinaista lukea iltapäivälehtien sivuilta loppuun palamisesta, kun kaikki on uhrattu uralla menestymiseen. Se tuntuu turhalta, kun viimeistä tiliä tehdään. Mitä elämästä jää käteen, jos vierelläsi ei ole läheisiä ihmisiä."

    Juttu oli koottu marraskuussa julkaistusta Ilkka Herolan henkilöhaastattelusta: Huippu-urheilija Ilkka Herola varoittaa liiasta suorituskeskeisyydestä ja itsensä brändäämisestä: "Sosiaalinen media on aikasyöppö, joka muokkaa herkästi ihmisen identiteettiä"

    Artikkelin aiheet
    Ilkka Herola
    yhdistetty hiihto
    MM-kisat
    elämänarvot
    sosiaalinen media
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”