

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Keudan henkilökunnan nuorin jäsen on nelivuotias, nelijalkainen ja mustakarvainen. Kyseessä on Keudan koulukoira, labradorinnoutaja Kerttu.
Koska toimittaja ei puhu koiraa edes alkeiden vertaa, tässä jutussa Kertun työtehtävistä kertoo Keudan sosiaali- ja terveysalan opettaja, koiraohjaaja Tiija-Sini Martikainen.
Kerttu on tassutellut mäntsäläläisessä opinahjossa Martikaisen apuna viime syksystä lähtien, yleensä 1–3 päivänä viikossa. Koiran ei kannata tulla joka päivä kouluun, vaan pelkästään silloin, kun se varmasti jaksaa tiiviin työpäivän.
”Olen vastuussa Kertun työhyvinvoinnista, joten minun on osattava lukea koiran mielialaa”, Martikainen kertoo.
Martikaisella on ollut koiria jo 28 vuotta. Pitkä yhteiselo nelijalkaisten kanssa on opettanut hänelle, miten paljon iloa, hyötyä ja mielihyvää ihminen voi eläimiltä saada.
”Eläin opettaa ihmistä suhtautumaan luontoon ja ympäristöön kunnioittavasti ja rikastuttaa ihmisten elämää. Halusin jakaa tätä eläinten tuomaa hyvinvointia muillekin ihmisille.”
Martikainen ja Kerttu kävivät vuonna 2018 Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Opetushallituksen kustantamana koulutuksen koira-avusteisesta opetusmenetelmästä. Kertun maaliskuussa 2021 antaman työnäytön jälkeen kaksikosta tuli diplomoitu koirakko. Kerttu sopii koulukoiraksi erinomaisesti, sillä se on hyvin rauhallinen ja lupsakka karvaturri.
Koira ei ole mukana opetustilanteissa turhaan, vaan koira-avusteisuus on tavoitteellista toimintaa. Toisin sanoen Martikainen suunnittelee, miten hän voi hyödyntää Kerttua opetuksessa ja miten Kerttu voi parhaiten auttaa oppimisessa.
Martikainen opettaa lähihoitajaopiskelijoita ja lisäksi ensiapua kaikkien alojen opiskelijoille. Kerttu toimii usein opetustilanteessa rauhoittavana oppimisen edistäjänä.
”Jo pelkästään se, että opiskelija seuraa katseellaan Kerttua, pitää hänet siinä hetkessä ja tilanteessa. Koira saa opiskelijan pysymään luokkahuoneessa myös henkisesti, sillä opiskelijalla ei ole niin suurta houkutusta näprätä kännykkää tai antaa ajatusten harhailla.”
Koira tasavertaistaa opetustilanteita, sillä koira ei arvostele ihmisiä ulkonäön tai muunkaan ominaisuuden perusteella. Kerttu onkin ollut apuna esimerkiksi opiskelijoiden ryhmäytymisessä sekä tehtävien jaossa.
Kerttu voi myös pehmentää monia uusia tilanteita, joita opiskelijat kohtaavat. Jos esimerkiksi ensiaputunnilla opiskelija jännittää kovasti toisen ihmisen koskemista, hän voi harjoitella siteen kiinnittämistä ensin Kertun tassuun.
”Kun opiskelija on ensin harjoitellut Kertun kanssa, hän yllättää lopulta itsensäkin, kun uskaltaa tehdä saman harjoituksen toisen opiskelijan kanssa.”
Karvaturri tarjoaa opiskelijoille myös mahdollisuuden mikrotaukoihin. Martikainen voi esimerkiksi sopia, että kun opiskelija on tehnyt tietyn määrän tehtäviä, hän saa mennä pelaamaan Kertun kanssa koirien älypeliä tai rapsuttamaan koiraa.
Ehkä kuitenkin kaikkein tärkein asia, jonka eläin voi oppimisympäristössä ihmiselle antaa, on ihmisen mielihyvähormonitasojen nousu.
”Kun ihminen näkee eläimen tai silittää sitä, ihmisen stressitaso laskee ja mieliala kohoaa. Tämä johtaa tehokkaampaan oppimiseen”, Martikainen tiivistää.

Koulukoirauransa aikana Kerttu on jo saanut huomata olevansa pidetty työkaveri ja henkilökunnan jäsen.
Koira ei kuitenkaan koskaan ilmesty luokkatilaan opiskelijoiden tietämättä, sillä opiskelijoiden joukossa on myös allergikkoja ja heitä, jotka jännittävät koiran seurassa. Osalla koiran kohtaamisen välttelyn taustalla on uskonnollisia syitä.
Toisaalta Kertun avulla ainakin yksi opiskelija on jo uskaltanut kohdata koiran. Opiskelija kysyi luokan ovella, saisiko hän kumminkin tulla Kertun kanssa samaan luokkaan, ja tietenkin se sopi sekä Martikaiselle että Kertulle.
Martikainen ehdotti, antaisiko opiskelija hänelle koirannameja, joita Martikainen puolestaan voisi antaa Kertulle. Tunnin lopuksi opiskelija olikin jo toisten opiskelijoiden kanssa luokan nurkassa, aivan Kertun vieressä pelaamassa koiran älypeliä.
”Ihmisellä on kuitenkin pinnan alla aina luontainen kiinnostus ja uteliaisuus. Opettajana on hyvin palkitsevaa nähdä, miten opiskelija pääsee eroon ennakkoluuloista tai jännityksestä”, Martikainen tiivistää.