Sirkku Peltolan viides näytelmä maaseudun elämänmenosta on syksyn teatteritapaus

Valtakunnallisesti syksyn odotetuimpiin ensi-iltoihin lukeutuva Reikäleipä sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa viime viikolla. Karhean maanläheisen mutta aikaansa seuraavan kertomuksen suomalaisen maaseudun olevaisuudesta kirjoitti ja ohjasi Sirkku Peltola.

Reikäleipä jatkaa Peltolan aiempien menestysnäytelmien sarjaa, teatteri tiedottaa. Viiden näytelmän temaattinen jatkumo on Suomen oloissa harvinaisuus, ellei ainutkertainen ilmiö. Peltola on luonut tällaisen mittavan kokonaisuuden, jota on kutsuttu teatrologiaksi.

Sitä sitovat yhtyeen fiktiivisen Kotalan pienviljelijäperheen henkilöhahmot sekä heidän kokemansa kommellukset yhteiskunnallisten muutosten kourissa. Maailman, Suomen, maaseudun, yhteisön ja perheen selkäranka tuntuu menevän sijoiltaan, mutta periksi ei anneta.

Taiteen akateemikko Sirkku Peltola käsittelee teatrologiassaan muun muassa maaseudun rakennemuutosta, pitkäaikaistyöttömyyttä, syrjäytymistä, maahanmuuttoa, pakolaisuutta, kodittomuutta, kerjäläisyyttä, ikääntymistä, keinottelua, ilmastonmuutosta ja luontokatoa.

Teatrologian aiemmat näytelmät – kukin niistä itsenäisiä teoksia Reikäleivän tavoin – ovat Suomen hevonen (2004), Yksiöön en äitee ota (2007), Lämminveriset (2011) ja Hevosten keinu (2015).

Ensimmäinen osa Suomen hevonen nousi teatterihistorian suosikkinäytelmien joukkoon. Se levisi tavattoman laajasti kotimaisten teattereiden ohjelmistoihin ja aina ulkomaisiin taloihin asti.

“Perheyhteisö on aina kiinnostava aihe draamassa. Näytelmäkirjallisuutta ajatellen näytelmässä oli erikoista se, että hyvin merkittävässä roolissa nähtiin kaksi vanhempaa naista. Ja heidän hieman epätavallinen ajattelutapansa, jos esimerkiksi Äiten roolia ajattelee. Hän ei ole yleispätevä vanhus, vaan kirkkaasti ajatteleva, nokkela ja uskottava. Yleisö innostui, koska Äiten yllättävä ihmiskuva puhutteli laajasti. Myöskin koko perheen yhteinen suulaus ja ohipuhumisen kulttuuri viehättivät”, Sirkku Peltola sanoo.

Näyttelijöinä koko teatrologian kantavia voimia ovat olleet Tuire Salenius, Miia Selin ja Aimo Räsänen. Räsänen teki havainnon näytelmäsarjan tyylilajista.

”Tässä on komedialliset hahmot tragediassa, ja käänteet ovat farssin käänteitä. Koko ajan kimpoilee kolme eri lajityyppiä päällekkäin. Aika harvinaista. Itku ja nauru ovat aidosti olemassa samaan aikaan”, Räisänen sanoo.