• Helpottava onnenpäivä lintutarhalla: yli viikon kadoksissa ollut Axel-papukaija löytyi Prisman parkkihallista

    "Se oli väsynyt kuin mikä", kertoo lintutarhan hoitaja Olli Vuori.
    Hedelmät maistuivat lintutarhalle palanneelle Axelille.
    Hedelmät maistuivat lintutarhalle palanneelle Axelille. Kuva: Olli Vuori, Heinolan lintutarha
    Lukemisto
    13.2.202016:45
    Tuulikki Viilo

    Heinolan lintutarhalla tunnelmat ovat onnellisen helpottuneita.

    Yli viikon kadoksissa ollut palmuaratti Axel on löytynyt yli viikon epätietoisuuden ja etsintöjen jälkeen.

    Se löytyi torstai-aamuna Lahdesta, Launeen Prisman parkkihallista. Kaksi naista oli matkalla ostoksille, kun he huomasivat seinän vierustalla möykyn.

    Lähempi tarkastelu osoitti, että möykky oli seinää vasten kyhjöttävä Axel. Naiset saivat Jokimaan löytöeläintalolta kuljetuslaatikon ja toimittavat väsyneen linnun takaisin lintutarhalle.

    Heti ensimmäisenä uupuneen oloinen papukaija söi ja alkoi sitten torkkua.

    Lintutarhan hoitaja Olli Vuori on seurannut sen vointia koko iltapäivän. Reissu on varmasti ottanut koville, hän pohtii. Vielä on tarkkailtava, imeytyykö ravinto ja virkistyykö lintu. Ensi yö on Vuoren mukaan ratkaiseva.

    "Nyt se taas liikkuu, koko ajan ollaan plussalle menossa. Höyhenpuku on päällisin puolin kunnossa, mutta väsynyt se on kuin mikä."

    Papukaija katosi yöllä lintutarhalta ja sitä epäillään varastetuksi. Tiloihin on tultu avaimilla. Sittemmin lintutarhan lukot on sarjoitettu uudelleen.

    Maanantaina Vuori kirjoitti Facebookkiin viestin, jossa hän toivoi, että anastaja palauttaisi linnun. "Ehkä jollekin otti omantunnon päälle."

    Poliisi tutkii edelleen tapausta.

    Lue lisää:

    Varas vei Heinolan lintutarhalta näyttävän palmuaratin – oli vähällä kylmettää loputkin linnut

    Artikkelin aiheet
    Heinolan lintutarha
    Axel-papukaija
    Lahti
    papukaija
    löytötapahtuma
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan