”Äiti, mikä kirja tämä on?” Perheen nuorimmainen etsii kirjahyllystä iltalukemista. Hän on saanut päivällä koulusta lukupassin, jonka tavoitteena on innostaa tokaluokkalaisia lukemaan erityylisiä tekstejä ja kirjoja. ”Lastenkirja, mainos, uutinen, tietoteksti,”, poika luettelee lukupassin tehtäviä. ”Mihin ruutuun tämä kirja sopisi?”
Kerron pojalle, että hänellä on kädessään sukukirja, joka kertoo vaarin äidin suvun historiasta. Sukukirja on tietokirja, joten se sopii lukupassin ruutuun tietoteksti. Muistutan vielä, että kirjoja kannattaa lukea, vaikka niistä ei saisikaan lukupassiin rastia.
Isoveli kuulee keskustelumme ja tulee katsomaan, mitä teemme. Luen pojille sukukirjasta ääneen muutamia tätieni, setieni ja heidän serkkujensa muisteluita vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Näytän kirjasta lapsuuden mummolamuistoista kirjoittamaani kertomusta ja haen valokuva-albumin, josta näytän kuvia mummolasta.
Sukukirjaan on kerätty myös runsaasti kuvia aiemmista sukupolvista ja suvun asuinpaikoista. Hämmästelemme yhdessä vaarin mummon tyylikkäitä hattuja, Amerikan ihmeitä.
Pysähdymme miettimään sukupolvien tarinoita ja elämän kulkua. Miksi isoisomummo ja hänen isänsä ja sisaruksensa lähtivät Amerikkaan? Miten ihmeellistä on, että mummo tuli viiden Amerikassa viettämänsä vuoden jälkeen käymään Suomessa ja jäi tänne, vaikka hänen oli tarkoitus palata takaisin Amerikkaan.
”Osa lähteneistä palasi takaisin. Isoisomummon veljet taas jäivät monen muun tavoin merten taakse.”
Kerron pojille, että en ennen sukukirjan ilmestymistä tiennyt, että niin moni suvussamme on lähtenyt aikoinaan Amerikkaan. Paremman elämän toivossa merten taakse lähteneitä arvioidaan olleen 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa yli 300 000. Yhtä paljon kuin Espoossa on asukkaita. Osa lähteneistä palasi takaisin, kuten isoisomummoni. Isoisomummon veljet taas jäivät monen muun tavoin merten taakse.
”Onko meillä äiti vielä sukulaisia Amerikassa?” Lapsen kysymys saa minut avaamaan tietokoneen ja uppoudun etsimään erilaisista avoimista arkistoista tietoja sukulaisista. Löydän ohuita lankoja, jotka katkeavat. Vertailen löytämiäni tietoja sukukirjasta löytyviin sukutauluihin.
Joudun vastaamaan lapselleni, että osaamiseni sukututkimuksen saralla on liian vähäinen, jotta osaisin vastata vielä kysymykseen.
Tietoja etsiessäni törmään useisiin artikkeleihin, joissa kerrotaan, että kiinnostus sukututkimukseen herää usein keski-ikäisenä. Haluamme tietää, mistä olemme tulleet ja mitä sukupolvet ennen meitä ovat tehneet. Kipinä on herännyt nyt myös minussa. Voisinkohan löytää myös vastauksen lapseni kysymykseen?