
Suomen itärajalle rakennettiin pääosin välirauhan aikana linnoitusketju. Salpalinjan rakentaminen alkoi huhtikuussa 80 vuotta sitten eli heti talvisodan päätyttyä. Linja osoitti vahvuutensa. Sitä vastaan ei hyökätty jatkosodan aikana. Se toimi myös ennaltaehkäisevänä voimana kylmän sodan paineissa.
Linnoitusta pidettiin aikanaan Suomen ja jopa Skandinavian suurimpana rakennustyömaana. Sen kustannukset söivät vuonna 1941 valtion budjetista viisi prosenttia, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin koko nykyinen puolustusbudjetti.
Ensimmäinen Salpavaellus linnoituspaikoille järjestettiin Puolustusvoimien aloitteesta vuonna 1994, kun Salpa-aseman rakentamisen päättymisestä oli kulunut 50 vuotta.
Vaellus on jatkunut siitä asti. Tänä vuonna piti juhlia Salpalinjan 80-vuotista historiaa Lappeenrannassa pidetyllä vaelluksella viikko juhannuksen jälkeen. Tapahtuma on nyt peruttu poikkeustilan vuoksi, sillä siihen on osallistunut vuosittain 60–250 henkeä.
Salpalinjaa alettiin rakentaa heti talvisodan päätyttyä. Takana oli ajatus, että Neuvostoliitto yrittää Josif Stalinin johdolla Suomen valloitusta uudelleen.
Itärajan linnoitusketju ulottui Virolahdelta Savukoskelle ja aikanaan aina Jäämerelle saakka. Puolustusvoimat käytti paikoin syvistä, maan sisään ulottuneista linnoitusosista nimeä Salpa-asema. Näin vakiintui kansan kielen nimi Salpalinja.
Linnoituksen rakentaminen ja laajuus selvisi julkisuuteen vasta, kun Neuvostoliitto luhistui ja YYA-sopimus oli sanottu irti.
Ensimmäiset matkailukohteet avattiin Virolahdella ja Miehikkälässä 1980-luvulla, mutta Ylämaalla oli pidetty ensimmäisiä esittelyjä yleisölle jo 1970-luvulla.
Nykyisin sotahistoriallisia Salpalinja-museoita on Virolahdella, Miehikkälässä ja Joensuussa ja käytännössä kaikissa linjan kunnissa on siitä tietoa matkailijoille.
Lue myös:
Salpalinjan rakenteet ovat lujempia kuin nykyiset kerrostalot tai sillat
Salpalinjan rakenteet luovutetaan maanomistajille