Voisiko laskettelukeskus pyöriä missään muualla näin? Kauhajoen Sotkarinne hoidetaan kökkävoimin

Sotkarinteen juurella riittää vilskettä. Parikymmentä talkoolaista on työn touhussa. Uudenkarhea lumitamppari tasaa rinnettä, ankkureita asennetaan hiihtohisseihin ja suksivuokraamoa valmistellaan ensimmäisiä asiakkaita varten.

”Karu fakta on, että ilman talkootyötä meillä ei olisi omaa laskettelukeskusta. Kuten näet, meillä on onneksi innokasta kökkäväkeä”, toteaa laskettelukeskusta pyörittävän Kuntosotka ry:n puheenjohtaja Hannu Talvitie ylpeänä.

Sotkarinteellä on kaksi noin 600 metrin mittaista normaalirinnettä. Perheen pienimmille on harjoittelurinne ja pulkkamäki. Rinteen laella toimii kahvila, jota pyörittää paikallinen 4H-yhdistys.

Täyden palvelun laskettelukeskus on auki joka päivä. Toiminnan pyörittäminen vaatii kerrallaan 3–4 henkeä. Kauden aikana tarvitaan noin 1 500 talkootyötuntia vuoropyörityksiin, sekä lukemattomia tunteja muihin rinteen vaatimiin toimiin. Palkkaa maksetaan vain rinnepäällikölle ja osa-aikaiselle rinnetyöntekijälle.

Kaikki rakennuksia myöten on tehty talkootyönä. Suurin vuosittainen ponnistus on rinteiden lumettaminen. Sitä tehdään myös yöaikaan, jolloin pakkaset ovat kireimmät.

Sotkarinteen aktiiveja: Paavo Malkamäki (vas), Hannu Talvitie, Aarne Ketola ja Jari Huhtanen sylissään lapsenlapsi Rasmus Mäntymäki.  Kuva: Johannes Tervo

”Tällä viikolla lumetimme lähes joka päivä iltakymmenestä aamuseitsemään. Välissä kävin tekemässä päivätöitä. Lisää talkooväkeä kaivattaisiin rinkiin. Jos lumetusapua olisi ollut enemmän, rinne olisi saatu avattua aiemmin”, Hannu Talvitie sanoo.

Lapsiystävällinen rinne on etenkin perheiden suosiossa. Talkootyöhön päädytään usein lasten kautta.

”Vanhemmat tuovat lapsiaan laskettelemaan ja jäävät odottamaan heitä mäestä. Siinä kohtaa moni tulee kysymään, että voisivatko he auttaa jotenkin, kun täällä kumminkin ollaan iltaan saakka”, entinen puheenjohtaja Jari Huhtanen sanoo.

Mika Oravamäki liittyi talkooporukkaan tänä syksynä. Hänen viisilapsisessa perheessään laskettelu on ykkösharrastus.

”On helppoa laittaa lapset mäkeen ja tulla itse talkootyövuoroon. Vanhimmat lapseni ovat olleet jo itsekin mukana talkootyössä”, Oravamäki sanoo.

Jari Ranta ja Katri Rinta-Halkola puuhaavat suksivuokraamon kassa­järjestelmän parissa. Pojat Iiska (vas) ja Sameli häärivät mukana. ­Vuokraamosta löytyy välineet isommallekin porukalle.  Kuva: Johannes Tervo

Kauhajoen kaupunki ei tue taloudellisesti rinnetoimintaa. Yhdistyksen on tultava toimeen niillä varoilla, jotka se saa kerättyä kauden aikana.

Vaikka rinne pyörii talkooperiaatteella, niin vastuut ja velvoitteet ovat samat kuin yritysvetoisilla laskettelukeskuksilla. Esimerkiksi turvallisuusasioista ja rinteen ylläpidosta ei voi tinkiä.

Vastaavasti työn johtamisessa vaaditaan toisenlaista pelisilmää, koska väki on töissä vapaaehtoisesti.

”Jos henkilöitä johdettaisiin samalla tapaa kuin oikeassa firmassa, niin kökkäläiset kävisivät nopeasti vähiin. Onneksi meillä on mahtava porukka. Kaikki tekevät työnsä sovitusti eikä kenenkään tarvitse olla vahtimassa”, Hannu Talvitie toteaa kiitollisena.

Talkooväen ikähaitari venyy nuorista eläkeläisiin. Jari Huhtasen perheessä on jo neljännen polven ”sotkalaisia”.

”Eräs edesmennyt talkoolainen tapasi toitottaa kylällä, että Sotkan aate on kova aate. Meillä kaikki ovat samanarvoisia. Siksi tänne on mukava tulla laskemaan, koska jokainen asiakas otetaan lämpimästi vastaan”, Huhtanen toteaa.

Pian 90 vuotta täyttävä Paavo Malkamäki on yksi harvoista elossa olevista Sotkarinteen perustajista. Idea kylän omasta laskettelurinteestä syntyi, kun Malkamäki ja edesmennyt Ilmo Korvi olivat laskettelemassa Kuusamossa 1960-luvun lopulla.

Sopiva paikka rinteelle löytyi Sotkankallioilta. Ensin alue vuokrattiin paikalliselta isännältä markalla, mutta nykyisin 13 hehtaarin rinnealue on Kuntosotka ry:n omistuksessa.

Talkooporukka ja uusi rinnekone. Kauden pyörittäminen vaatii kymmenien kyläläisten talkoopanoksen.  Kuva: Johannes Tervo

Yleisölle Sotkarinne avattiin tammikuussa 1977. Suosio löi ällikällä.

”Mietimme, että Kauhajoelta löytyy ehkä viitisenkymmentä laskijaa, mutta tänne tulikin moninkertainen määrä harrastajia. Siihen aikaan Kauhajoella ei myyty lasketteluvälineitä, kunnes paikallinen Hankkijan maatalouskauppa otti ne valikoimiinsa 1970-luvun lopulla”, Paavo Malkamäki muistelee.

Toisaalta pitäjässä kuljettiin aikaansa edellä. 1980-luvulla paikallinen vaatetehdas Tiklas suunnitteli Sotkarinteen väelle komeat toppatakit, jollaisia ei vielä muualta Suomesta löytynyt.

Laskettelukeskus on tärkeä osa pienen maaseutukaupungin talvista elämää ja varsinkin lapsille ja nuorille tärkeä liikuntapaikka. Sotkarinteitä pidetään yllä perinteitä kunnioittaen ja turhia riskejä karttaen.

”Hyvä ystäväni piti aikoinaan laskettelurinnettä Ylläksellä. Kävin hakemassa aina vapunpäivänä sieltä niin paljon monoja ja suksia kuin autoon mahtui ja toin ne meidän suksivuokraamoomme. Olin hyvä tinkimään”, Malkamäki virnistää.

Malkamäki jatkoi laskettelua viime vuoteen saakka. ”Nyt laskut on laskettu, mutta käyn usein täällä toivottamassa talkooväelle työn iloa.”