• Pikku pintaremontilla mökkipahasesta tuli suosittu Airbnb-kohde — katso kuvat mökistä ennen ja jälkeen

    Heta Pärssisen mökillä Urjalassa on käynyt vieraita muun muassa Brasiliasta, Ranskasta ja Espanjasta.
    Tupa ja sauna ovat samassa rakennuksessa. Mökissä on kolme vuodepaikkaa.
    Tupa ja sauna ovat samassa rakennuksessa. Mökissä on kolme vuodepaikkaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    22.5.201916:28
    Elina Vironen
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kun Heta Pärssinen, 26, peri kotikylältään Urjalasta kesämökin neljä vuotta sitten, hän ei ollut innoissaan. Pärssinen asui ja opiskeli Helsingissä eikä mökille tuntunut riittävän aikaa.

    Ajatus siitä, että mökin voisi kunnostaa ja laittaa vuokralle, kypsyi parissa vuodessa.

    Kaksi vuotta sitten syksyllä Pärssinen tuli mökille siivoamaan äidinäitinsä kanssa. Tupa oli hyvässä kunnossa mutta kaipasi ehostusta.

    "Mummu keksi, että maalataan katto, ja sitten innostuimme ja maalasimme myös seinät, lattiat ja kalusteet. Minulla oli valkoinen vimma, joten kaikki on nyt tosi valkoista", Pärssinen kertoo.

    Haluan, että piha on luonnonmukainen.

    Tältä mökki näytti ennen pintaremonttia.
    Tältä mökki näytti ennen pintaremonttia. Kuva: Heta Pärssinen

    Pärssinen innostui maalaamisesta ja veti pirttipöydän ja tuolit, huussin seinät sekä vuodesohvan valkoiseksi. Samassa mökissä, tuvan seinän takana olevan saunan hän maalasi tummaksi, moderniin tyyliin.

    Pärssisen mummu päällysti tuvan sohvan, ja Pärssinen teki vanhasta tuolista mökin väripilkun: hän päällysti tuolin lilalla kankaalla, ja mummo maalasi sen pinkiksi.

    Pihakin laitettiin uuteen uskoon. Tontilta kaadettiin reilut kymmenen leppää, ja nyt aurinko paistaa pihaan puolilta päiviltä iltaan saakka. Pärssinen suunnitteli pihaan myös uuden terassin.

    Tältä mökki näyttää nyt.
    Tältä mökki näyttää nyt. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tänä kesänä suunnitelmissa on rakentaa rantaan nuotiopaikka.

    Pärssinen ei halua tehdä pihaan liikaa muutoksia.

    "Haluan, että piha on luonnonmukainen."

    Aurinko paistaa terassille iltapäivästä iltaan.
    Aurinko paistaa terassille iltapäivästä iltaan. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Airbnb:hen Pärssinen laittoi mökkinsä viime kesänä vuokralle. Sen suosio yllätti. Esimeriksi lähes puolet kesäkuun päivistä on jo varattu.

    Vieraita on käynyt Virosta, Espanjasta, Ranskasta, Italiasta, Brasiliasta ja Suomesta.

    ”Ulkomaalaiset vieraat ovat ihania! He sanovat vaan, että Oh my God ja fabulous, tämä on heille niin uniikkia.”

    Artikkelin aiheet
    Heta Pärssinen
    urjala
    Airbnb
    kesämökki
    remontti
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä