• MT 100 vuotta sitten: Rajan takana nähdään nälkää ja Suomessa alkamaisillaan kovennettu ”denaroitujen alkohoolipitoisten aineiden” kielto

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 8.7.1922 bolshevikkien valtaamista vienankarjalaisten tiloista.
    Lukemisto|Historia ja perinne
    9.7.202214:00
    Tuovi Mäkipere

    Kova nälkä Vienan-Karjalassa.

    Touot saatu osittain tehdyksi.

    Nykyisin on Vienan-Karjalassa kova nälkä. Bolshevikit eivät ole voineet hankkia asukkaille läheskään riittävästi ruokatarpeita. Niistäkin viljoista, joita on Suomesta Karjalaan kuljetettu, on vain osa paikalliselle väestölle jaettu. Bolshevikit ovat pitäneet itse suurimman osan.

    Toukoja on kevään kuluessa saatu tehdyksi paikoitellen täydet kylvöt. Mutta kenellä ei ollut siementä kätkössä, hänen peltonsa on jäänyt siemenettä. Karja on vain osaksi säilynyt. Moni jätti pakoon lähtiessään lehmänsä naapurien hoidettavaksi. Mutta bolshevikit ovat ne kaikki takavarikoineet.

    Bolshevikeja on kaikissa suuremmissa kylissä, suomalaisia ja venäläisiä. He asuvat karjalaisten taloissa ja viljelevät karjalaisten peltoja, isännöiden yleensä niin kuin omissa taloissaan.

    Kovennettu kieltolaki.

    Toimeenpanomääräykset vahvistetut.

    Valtioneuvosto vahvisti eilen uuden kieltolain edellyttämät lain toimeenpanomääräykset. Määräykset sisältyvät kolmeen valtioneuvoston päätökseen, joista ensimmäinen koskee kieltolain toimeenpanoa, toinen denaroitujen alkohoolipitoisten aineiden valmistuksen, maahantuonnin ja myynnin järjestämistä ja silmälläpitämistä sekä kolmas raittiuslaitakuntalain, raittiuspoliisien ja muiden raittiudenvalvojain toimintaa. Viimeksimainitun päätöksen tultua voimaan, kumoutuvat maaherrain raittiuslautakunnalle vahvistamat johtosäännöt.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää