• Viihtyykö yksivuotias lapsesi telkkarin äärellä? Näin liiallinen ruutuaika viivästyttää pienten lasten kehitystä

    Yksivuotiaan ruutuaika näkyy lapsen kehityksessä vuosia myöhemmin.
    Mitä pidempään lapsi viihtyy ruudun ääressä, sitä enemmän hänen kehityksensä viivästyy. Ruutuajalla tarkoitetaan älypuhelimen, television, videopelien ja tietokoneen katsomista.
    Mitä pidempään lapsi viihtyy ruudun ääressä, sitä enemmän hänen kehityksensä viivästyy. Ruutuajalla tarkoitetaan älypuhelimen, television, videopelien ja tietokoneen katsomista. Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Hyvinvointi
    17.9.202317:00
    Heikki Arvilommi

    Pienen lapsen ruutuaika vaikuttaa tutkimusten mukaan lapsen kehitykseen. Siksipä WHO ja meidän oma THL:kin on antanut suosituksia 2–5-vuotiaiden lasten päivittäisen ruutuajan rajoittamisesta tuntiin. Pyrkimyksenä on varmistaa riittävä liikunta ja unen saanti. On vain niin, että suosituksia näyttää olevan vaikea noudattaa ja jo imeväiset altistuvat ruudun vaikutuksille.

    Tuore Tohokun ja Hamamatsun yliopistoissa Japanissa tehty tutkimus selvitti, miten yksivuotiaiden ruutuaika näkyy lapsen kehityksessä myöhemmin kahden ja neljän vuoden iässä. Tutkimukseen osallistui 7 000 äiti-lapsi paria, joiden tiedot hankittiin kyselyillä. Yhden vuoden iässä noin puolet japanilaislapsista oli ruudun edessä alle tunnin päivässä, kolmannes 1–2 tuntia, joka viides 2–4 tuntia ja muutama prosentti yli neljä tuntia.

    Kahden ja neljän vuoden ikäisinä lasten kehitystasoa arvioitiin monin tavoin. Miten he kommunikoivat, kuinka onnistuivat liikkeet ja sormien toiminta, miten oppiminen ja ongelman ratkaisu sekä kuinka sujuivat leikit muiden lasten kanssa.

    Tuloksissa näkyi, että mitä pidempään lapsi oli viettänyt aikaa ruudun ääressä, sitä selvemmin se näkyi kehityksen viivästymisenä. Tosin vaikutukset vaihtelivat eri toiminnoissa ja eri iässä. Kaksivuotiailla viivästymistä oli kommunikaatiokyvyissä, hienomotoriikassa, ongelman ratkaisuissa ja sosiaalisissa taidoissa. Vielä neljän vuoden iässä kommunikaatio ja ongelmien ratkaisu olisivat voineet sujua paremmin.

    Tutkijatkin myöntävät, että ruutuajan laadullakin on merkitystä. Aina se ei hidasta kehitystä. Esimerkiksi kielelliset taidot kehittyvät tai jäävät jälkeen riippuen siitä, onko katsotuissa ohjelmissa kasvatuksellista ideaa.

    Ruudulta lapsi ei saa palautetta samalla tavalla kuin vanhemman tai muun henkilön kanssa kasvokkain kommunikoimalla. Siksi hyvä neuvo on puhua ja seurustella lapsen kanssa mahdollisimman paljon. Vaikka helpompaa olisi antaa lapsen viihtyä ruutunsa äärellä.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lisää aiheesta
    • Viikonloppuisin liikunta-aika lapsille lisääntyi tutkimuksen mukaan peräti 73 minuuttia päivässä.

      Koti | Ruutuajan rajoitus perheessä lisäsi lasten liikuntaa ‒ vaikutus vanhempiin oli yllättävä

    • Kun lapsi uskaltaa, osaa ja oppii pärjäämään luonnossa, auttaa se laajemminkin elämässä.

      Erä | Ota lapsi mukaan metsälle − se auttaa muun muassa keskittymiskyvyn, tarkkaavaisuuden ja hiljentymisen harjoittelemisessa

    • Tutkijat vinkkaavat, että yksi tapa ehkäistä nuorten ylipainoisuutta on korvata passiivista ruutuaikaa enemmän liikkumista sisältävällä tekemisellä.

      Viettääkö lapsesi yli neljä tuntia ruudun ääressä viikonloppuisin? Tuoreen tutkimuksen mukaan hänen painoindeksinsä on muita suurempi

    Artikkelin aiheet
    ruutuaika
    lapsen kehitys
    tutkimus
    WHO
    THL
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa