• Naisten kolmen vuosikymmenen pappeutta juhlitaan Helsingin tuomiokirkossa – Irja Askola oli ensimmäinen piispa

    Ensimmäiset naispapit vihittiin virkaan 6. maaliskuuta 1988. Piispan virka avattiin naisille 1990.
    Johtotehtävissä naisia on vielä vähän, sillä kirkkoherroista naisia on vain viidennes ja piispana on toiminut toistaiseksi vain yksi nainen.
    Johtotehtävissä naisia on vielä vähän, sillä kirkkoherroista naisia on vain viidennes ja piispana on toiminut toistaiseksi vain yksi nainen. Kuva: LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON
    Lukemisto
    4.3.201812:05
    STT

    Yhteistä pappeutta eli naisten 30-vuotista pappeutta on juhlittu juhlamessuissa muun muassa Helsingissä ja Tampereella. Ensimmäiset naispapit vihittiin virkaan 6. maaliskuuta 1988. Päätös asiassa oli tehty kirkolliskokouksessa kaksi vuotta aiemmin.

    Tällä haavaa virassa toimivista papeista naisia on hieman alle puolet. Johtotehtävissä heitä on vielä vähän, sillä kirkkoherroista naisia on vain viidennes, ja piispana on toiminut toistaiseksi vain yksi nainen eli Helsingin edellinen piispa Irja Askola.

    Naisten pappeutta vastustavat ovat kirkossa pieni vähemmistö. Vuonna 2015 tehtyjen tutkimusten mukaan kirkon jäsenistä ja työntekijöistä naispappeutta vastustaa viisi prosenttia ja luottamushenkilöistä noin yhdeksän prosenttia.

    Ensimmäisenä naisena teologisen loppututkinnon suoritti Wendla Ivaska vuonna 1913. Vuonna 1955 Liisa Riippa-Alarakkola haki ensimmäisenä naisena pappisvihkimystä.

    Esitys naispappeudesta kaatui kirkolliskokouksessa vuonna 1963, ja samana vuonna naisteologeja varten perustettiin lehtorin virka. Naispappeus oli esillä myös kirkolliskokouksessa vuosina 1976 ja 1984, jolloin esitys hylättiin. Vihdoin vuonna 1986 kirkolliskokous hyväksyi pappisviran avaamisen naisille.

    Piispan virka avattiin naisille 1990.

    Artikkelin aiheet
    naispappeus
    Irja Askola
    Helsingin tuomiokirkko
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko
    kirkolliskokous
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä