
Kolme naista ja kolme erilaista elämäntarinaa. Niistä saisi helposti aikaan syvällisen tilitysvuodatuksen, mutta Lahden kaupunginteatterin Kaaoksesta on synkkyys kaukana. Vaikka kuinka yrittää pidätellä, nauruntyrskähdyksiä karkaa.
Katselijan eteen tuodaan eronneen, eroavan ja sinkun tarinat. Naisia ohjaa epäilemättä hyväntahtoisuus ja harmonisen elämän kaipuu, mutta jotenkin elämät vain lipsahtelevat ja harmaasta opettajasta tulee hetkessä väkivaltainen kiukkupussi, mielen ammattilainen haksahtaa potilaaseensa ja sitä rataa. Yksi estradi on kyläkoulu, jonka lakkauttamisesta opettaja menee tolaltaan ja vertaa sitä kauniisti kyläkauppaan.
Kun kaoottista koheltamista ja kipuilua katselee, ruuhkavuosia elävän on helppo samaistua siihen ja ne jo ohittaneen tai niitä vasta odottavan huomata, että oma elämä saattaa olla ehkä sittenkin hitusen hallinnassa.
Paikoin suorastaan riehakas näytelmä esitetään kolmella näyttelijällä, jotka taipuvat lukuisiin rooleihin ja varsinkin hauskoiksi karikatyyrimäisiksi miehiksi. Ylinäyttely tekee raskaasta aiheesta kevyen eli näytelmästä komedian. Laura Huhtamaa ja Liisa Vuori ovat mainioita ja varsinkin Sofian roolin esittävä Anna Pitkämäki tekee huikean suorituksen ja ansaitsee lisäaplodit.
Lavasteetkin tekevät vaikutuksen: ne ovat yksinkertaiset mutta tuovat silti lavalle monta tapahtumapaikkaa yhdellä kertaa. Myös valoa ja videota on käytetty taustalla taiten.
Mika Myllyahon kirjoittama näytelmä on kantaesitetty jo vuonna 2008 Ryhmäteatterissa Helsingissä ja pyörii Lahdessa tämän syksyn.
Kaaos, Lahden kaupunginteatteri, esityksiä ensi maaliskuulle asti.