

Multi-instrumentalisti ja Piirpauke-yhtyeen perustaja Sakari Kukko lähti Helsingistä koronaa karkuun Kuhmon korpimaisemiin ja sillä reissulla hän on edelleen.
Kuhmossa hänellä oli talo jo ennen korona-aikaakin, mutta nyt Kuhmosta on tullut pysyvä koti.
”Kuhmo on siitä hyvä paikka, että täältä ei ole pitkä matka minnekään. Paitsi perukkaan”, Kukko toteaa.
Kuhmolaisten mukaan perukka sijaitsee kaikkialla Kuhmon keskustaa ympäröivällä alueella.
Maailmaa laajasti kiertänyt ja monessa maassa asunut Sakari Kukko syntyi Kajaanissa vuonna 1953. Lapsuudenkodissa ei silloin vielä televisiota ollut, joten aikaa riitti perheen yhteiselle tekemiselle.
Kodin äänimaiseman täytti musiikki, kotona laulettiin ja musisoitiin paljon.
Isä johti Kajaanin mieskuoroa ja hänen veljensä, Sakarin setä, trumpetisti Tauno Kukko kuului aikansa suosittuun Dallapé-orkesteriin sen kulta-aikoina 1930-luvulla.
Ennen kouluikää Kukko soitti kotona ollutta pianoa ja opetteli laulamaan kuuntelemalla ja harjoittelemalla ulkoa italialaisen Robertino Lorettin levytyksiä. Laulamisella Kukko tienasi itselleen naapureilta karamelleja ja taskurahaa.
”Katulaulajan urani loppui lyhyeen vanhempieni saadessa tietää poikansa harjoittamasta liiketoiminnasta”, Kukko nauraa.
Ensimmäiselle luokalle mentyään, Kukko aloitti pianotunnit naapurissa asuneen Anni Helasvuon kanssa, joka kuului Helasvuon kuuluisaan musiikkisukuun.
Helasvuon muutettua muualle, Kukolle koitti muutaman vuoden ajanjakso, jonka aikana hän oli ilman opettajaa.
”Se oli tavallaan hyvä juttu. Silloin vapauduin sovittamaan ja soittamaan omia kappaleita”, Kukko muistelee.

15-vuotiaana Kukolle alkoi hahmottumaan, että hänestä voisi tulla aikuisena muusikko. Koulupolku vei hänet Kajaanista Helsingin Oulunkylän musiikkilukion kautta Sibelius-Akatemiaan. Helsingin musiikkipiirit alkoivat tulla tutuiksi.
Opiskeluaikojen merkittävin asia tapahtui vuonna 1974. Kukon opiskelukaveri Antti Hytti, jonka kanssa hän oli jo ehtinyt viritellä yhteisiä musiikkiprojekteja, ehdotti, että Kukon kannattaisi hakea mukaan Ung Nordisk Musik -festivaaleille.
Pohjoismaisille musiikkikorkeakoulujen opiskelijoille tarkoitettu viikon kestävä festivaali järjestettiin tuolloin Ruotsin Piteåssa ja sinne haettiin soittajia uusille sävellyksille.
Kukon pääsoitin oli opiskeluaikoina saksofoni, joka sittemmin oli vaihtunut huiluun. Festivaaleille hän tuli kuitenkin valituksi pianistina, sillä kukaan pääaineena pianoa opiskeleva ei suostunut soittamaan erästä amerikkalaisen säveltäjän teosta, jonka partituuri oli lakanan kokoinen.
Sävellys oli graafista notaatiota, jossa ei ole tarkkoja nuotteja vaan kuvia, joiden perusteella muusikko voi pitkälti itse määritellä mitä hän soittaa.
Kun Kukko esitti teoksen festivaalin konsertissa, hän oli lukevinaan nuotteja ja improvisoiden päästeli menemään sydämensä kyllyydestä.
”Yleisö oli, että wau, mikä mieletön pianisti, tuollaista soittaa nuoteista”, Kukko nauraa, mutta lisää perään, että silloin lausuttiin Piirpaukeen syntysanat.

Piirpauke tarkoittaa kalabaliikkia, toimintaa, hälinää. Sen Sakari Kukko poimi yhtyeensä nimeksi isänsä käyttämästä karjalanmurteesta.
Maailmanmusiikin ja kansanmusiikin juurilta sointinsa ammentavan Piirpaukkeen syntymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi viisikymmentä vuotta.
Yhtyeen ensimmäinen levy, Piirpauke, julkaistiin vuonna 1975, jonka kappaleista suureen suosioon nousi vanhaan karjalaiseen kantelesävelmään pohjautuva Konevitsan kirkonkellot.
Alkuperäinen Piirpauke aloitti kvartettina, johon kuului Kukon lisäksi Hasse Walli, Antti Hytti ja Jukka Vasama.
Yhtye esiintyi vuosien aikana laajasti ympäri maailmaa ja varsinkin 80-luvulla se keikkaili ahkerasti Saksassa.
Vuosikymmenten aikana yhtyeen kokoonpano on vaihtunut lukemattomia kertoja ja Piirpaukeessa on soittanut kymmeniä eri muusikoita.
”Piirpauke aloitti bändinä, joka alkoi käyttämään musiikin rakennusaineina elementtejä monista eri musiikkikulttuureista. Kymmenisen vuotta perustamisen jälkeen, mukaan rekrytoitiin myös aitoja mestareita etenkin Afrikasta ja Espanjasta, ja huippukohta on mielestäni tällä saralla Tuku Tuku -levy, jossa olin silloisen Piirpaukeen ainoa suomalaissyntyinen muusikko”, Kukko kertoo.

Piirpaukeen musiikin lisäksi Kukko on luonut omaa soolotuotantoa sekä vieraillut soittajana muun muassa Kingston Wallin ja Amorphiksen levyillä.
Viiden vuosikymmenen aikana Piirpauke on ollut tauolla vain korona-aikana ja nyt Kukon mukaan kasassa on yksi yhtyeen historian parhaimpiin lukeutuvista kokoonpanoista.
Uuden yhtyeen kanssa musiikillinen yhteen hitsautuminen ottaa aina oman aikansa.
”Tärkeää on yhteissoiton vieminen sille tasolle, että etsitään se yhteinen sävel improvisoinnin ja kokeilujen kautta”, Kukko toteaa.
Nykykokoonpanossa soittavat Kukon lisäksi Matti Salo, Ari Hossi ja Ilmari Heikinheimo. Tulevalle kesälle on tiedossa keikkoja ympäri Suomen ja syksyllä on tarkoitus lähteä kiertämään Kiinaa.
”Koen, että luontevaa musisointia on semmoinen, missä ei pelkästään soiteta nuoteista sitä, mitä joku on kirjoittanut ja pyritä soittamaan niin sanotusti oikein. Oma luovuus pitää olla merkittävässä roolissa”, Kukko kertoo.
Sakari Kukon luovuuden ja inspiraation lähde löytyy paitsi kuuntelemalla paljon musiikkia maailman eri kolkilta myös Kainuulaisesta korpiluonnosta.
Vaikka maailmalla on tullut vietettyä pitkiäkin aikoja, aina jossain vaiheessa on koti-ikävä iskenyt.
”Löysin oman paratiisini, jota en vaihda. Koko maailma on läsnä täälläkin”, Kukko sanoo.
Sakari Kukon perustama suomalainen maailmanmusiikkiyhtye.
Sai alkunsa vuonna 1974, Piirpauke-nimi otettiin käyttöön seuraavana vuonna.
Ensimmäinen levy, Piirpauke, julkaistiin vuonna 1975.
Julkaissut kaksikymmentä studio-albumia ja kuusi live-levyä.
Yhtyeeseen kuulunut vuosien aikana kymmeniä muusikoita, muun muassa Hasse Walli, Antti Hytti, Jukka Vasama, Ismaila Sané, Jukka Tolonen ja Cinta Hermo.
Yhtye konsertoinut yli kolmessakymmenessä maassa ympäri maailman.
Kuuluisimpia kappaleita ovat muun muassa Konevitsan kirkonkellot, Imala Maika, Swedish Reggae.