
Storytel-kustantamo jakaa Suuren äänikirjapalkinnon. Voittajia juhlitaan Storytel Awards -gaalassa 22. maaliskuuta Helsingissä.
Palkintogaalan juontaa Maria Veitola. Muita esiintyjiä ovat Ida Paul ja Kalle Lindroth sekä DJ Jopo Simeoni. Yleisö saa äänestää omia suosikkejaan finaaliin kahden viikon ajan.
Palkintokategorioita on viisi: kaunokirjallisuus, jännitys ja dekkarit, lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä tietokirjat ja elämäkerrat. Uutena kategoriana on romantiikka ja feelgood, joka oli vuonna 2022 Storytelissä eniten suosiotaan lisännyt genre.
”Epävarmoina aikoina onnelliset loput ovat jälleen muodissa, ja romantiikan ja feelgoodin suosio on noussut voimakkaasti sekä meillä että maailmalla. Näitä kirjoja ei onneksi enää väheksytä ja häpeillä, vaan niiden parissa viihdytään avoimesti ja ylpeästi”, Storytelin Suomen sisältöpäällikkö Hanna Walldén sanoo tiedotteessa.
Laadukas viihdekirjallisuus ei hänen mukaansa ole turhaa hömppää, vaan ansaitsee enemmän myös julkista arvostusta.
Yleisöäänestyksessä ovat mukana vuoden 2022 ilmestyneistä kirjoista 20 eniten kuunneltua ja parhaat arvostelut saanutta kirjaa kustakin kategoriasta. Yleisö äänestää jokaisesta kategoriasta finaaliin viisi teosta. Palkintoraadit valitsevat kustakin kategoriasta voittajan.
Äänikirjan lukijalla on merkittävä rooli kuuntelijalle, joten kirjailijan lisäksi Storytel palkitsee myös lukijan. Mikäli voittaja on ulkomainen käännösteos, palkitaan kirjailijan sijaan kääntäjä.