

Aikamoinen palapeli se on, kun Jussi Poutasen perheessä suunnitellaan lasten kuljettamista harrastuksiin.
”Maanantaisin musiikkiopistolla kitara- ja viulutunnit ja perään painitreenit. Tiistaisin painitreenit. Keskiviikkoisin jalkapalloa ja tanssitunti, torstaisin ja perjantaisin on jalkapalloa, tai talvisin se on futsalia”, Poutanen luettelee.
Parikkalassa asuvan rajavartijan perheessä on vaimo ja viisi lasta. Esikoinen Sophia on 16-vuotias, seuraavana 11-vuotias Rasmus, keskimmäinen lapsi Frans on 8, pikkusisko Fanny 6 ja kuopuksena 1,5-vuotias Saaga.
Jussi Poutanen on itse mukana harrastustoiminnassa paitsi kuskina myös Parikkalan urheilijoiden jalkapallojaoston isävalmentajana.
”Onneksi meillä on tässä ympärillä hyvä turvaverkosto, kun vanhempani asuvat naapurissa”, Poutanen sanoo.
Tulevana sunnuntaina vietetään isänpäivää, Poutasen kotona se tehdään perhepiirissä. Illalla vanhemmat tulevat kyläilemään. Myös vaimon äiti saapuu viikonlopuksi Helsingistä vierailulle.
”Tarkoitus on olla perheen kanssa, ehkä jokin yllätyskin on tiedossa. Sanoin, että lahjaksi olisi kiva mennä yhdessä syömään”, Poutanen kertoo.
”Omasta mielestäni olen isänä tasapuolinen ja luotettava. Painotan lapsille aina, että on tärkeää olla rehellinen.” Jussi Poutanen
Isänpäivänä vietetty aika perheen kanssa ei ole Poutaselle poikkeus, päinvastoin. Hän kertoo viihtyvänsä hyvin vaimonsa ja lastensa kanssa.
Perhe muun muassa harrastaa yhdessä liikuntaa ja urheilua, käy pyörälenkeillä tai patikoimassa. Poutasen mielestä vanhempien liikunnallisuus antaa myös jälkikasvulle myönteisen esimerkin.
Arkiliikunnassa kynnyksen ei tarvitse olla korkea. Lasten kanssa voi leikkiä yhdessä, vaikka hippaa.
”Meillä on yläkerrassa uuni, ja monesti lapset haluavat leikkiä uuninympäryshippaa”, Poutanen aloittaa.
”Sitten juoksemme puoli tuntia tai tunnin uunia ympäri. Lopulta minä olen ihan hiestä märkänä ja lapset myös.”
Vanhempien mielenkiinto lasten liikuntaa kohtaan on Poutasen mielestä myös oleellista. Lapsille on tärkeää näyttää vanhemmilleen, mitä he osaavat. Silloin on tärkeää olla kiinnostunut ja kannustava.
41-vuotias viiden lapsen isä.
Asuu Parikkalassa, työskentelee Rajavartiolaitoksella rajavartijana.
Valmentaa Parikkalan urheilijoissa juniorijalkapalloa.
Harrastaa metsästystä ja kalastusta: ”hirvistä ja karhuista jäniksiin ja kanalintuihin. Talviverkoilla kalastan kuhaa.”
Perheeseen kuuluvat lapset ja vaimo.
Samat opit pätevät Poutasen mielestä myös harrastamiseen. Jalkapallossa ja muissakin lajeissa myönteisten kokemusten kautta liikunnasta saa iloa ja urheiluun muodostuu hyvä suhde.
Myös lapsen ikä pitää ottaa liikuntavalmennuksessa huomioon. Harrastuksen ei pidä Poutasen mielestä muuttua liian aikaisin vakavaksi.
”Nuorempien kanssa varsinkin pitää mennä ilo ja leikki edellä. Lasten kanssa on hyvä päästä myös samanlaiseen mielentilaan”, Poutanen sanoo. Hän antaa esimerkin:
”Jos meillä on kuusivuotiaiden harjoituksissa juoksukilpailu, niin voi vaikka sanoa, että ’nyt painetaan navan vierestä supernappia ja kaikille tulee superjalat’ ja sitten juostaan. Vähän vanhempien lasten kanssa voi jo ottaa kilpailullisia elementtejä mukaan.”

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin olla kannustava. Huutaminen tai moitteet eivät ole Poutasen mielestä oikea tapa kannustaa harrastamaan.
Tuloksetkin voivat jäädä heikoiksi, jos motivaationa on epäonnistumisen pelko.
”Jos vili-petteri esimerkiksi tekee 20 kertaa jonkun tekniikan väärin, ei siitä kannata moittia. On paljon parempi, että taputetaan ja kehutaan tosi paljon, kun 21. tai 22. kerralla se tekniikka menee oikein. ’Hyvä vili-petteri, juuri noin me haluttiin’. Silloin lapselle tulee riemu, että itse tajusi ja onnistui”, Poutanen selittää.
Tätä seikkaa muistetaan painottaa myös silloin, kun joukkueessa pidetään vanhempainiltoja.
”Meillä on vanhemmille tällainen kolmen koon sääntö, eli tärkeintä on: kuljeta, kannusta ja kustanna. Harrastusten kustantamien ja lasten kuljettaminen niihin tukee todella paljon, mutta kaikkein oleellisinta on silti kannustaa.”
”Meillä on vanhemmille tällainen kolmen koon sääntö, eli tärkeintä on kustantaa, kannustaa ja kuskata.” Jussi Poutanen
Poutasen työpaikalla Rajavartiolaitoksella päivät ovat pitkiä, mutta työnantaja suhtautuu Poutasen mukaan erittäin hyvin perhe-elämään. Kolmikannan raja-asemallaan suurin osa työntekijöistä on perheellisiä. Lapsiperheen arkea ymmärretään.
Kun lapsi esimerkiksi sairastuu, kotiin on mahdollista jäädä neljän päivän joustavalle hoitovapaalle. Pitkien työvuorojen vastapainoksi saa lisäksi vapaapäiviä, jotka voi järjestellä esimerkiksi lomamatkojen kanssa yksiin.
Poutasen mukaan työnantaja ottaa esimerkiksi perheenlisäykset vastaan iloisina uutisina ja kannustaa. Kun kuopus syntyi, Poutanen kertoi pitävänsä yhdeksän kuukautta vanhempainvapaata. Työkaverit ja vartion johto kehuivat päätöstä hienoksi ja kannustivat viettämään perheen kanssa aikaa.
”Kyllä kun asiaa ajattelee, niin työnantajalla on hyvin maanläheiset arvot ja perheet ovat heille tärkeitä”, Poutanen kiittelee.
Poutanen ei osaa sanoa isyydestä mitään yhtä kohokohtaa. Hänen mielestään parasta on kokonaisuus.
”Onhan se huikea tunne, kun isänpäiväaamuna vieressä on vaimo ja viisi muksua, jotka antavat pusun poskelle ja tuovat aamupalaa ja kortteja”, Poutanen tunnelmoi.
Vanhemmuus myös antaa asioille oikeat mittasuhteet. Kun hahmottaa paremmin suuret kuviot, ei pienistä pulmista jaksa turhaan kantaa huolta. Perhe ympärillä tuo myös merkitystä elämälle.
Entä millaisena isänä Jussi Poutanen itseään pitää?
”Omasta mielestäni olen isänä tasapuolinen ja luotettava. Painotan lapsille aina, että on tärkeää olla rehellinen. Vaimo sanoo, että olen sellainen peruskallio, johon voi turvata. Itse en osaa niin arvioida, että olenko sellainen peruskallio. Mutta haluan olla läsnä oleva ja välittävä, ottaa lapsia syliin ja halata”, hän sanoo.