
Kun keittiön ikkunasta loistava valo sivaltaa läpi aamuhämärän, on Puten aika nousta. Huhtikuun 4. päivänä 24 vuotta täyttävä ylämaankarjan lehmä astelee ulos omasta hirsisviitistään ja suuntaa kohti taloa. Johan tässä olisi murkinoinnin aika.
Ei mene kauankaan, kun Sanna Partasen aamutouhuja vilkuillaan ikkunasta tuuhean otsatukan alta. Hetken aikaa Puten – oikealta nimeltään P.Af Kromose – täytyy kuitenkin malttaa odottaa, sillä perheen lapset tarjoilevat sille aamuherkut vasta suunnatessaan koulukyytiin puoli yhdeksän maissa.
”Putte on hyvin määrätietoinen. Jos lapset ovat myöhässä, se kyllä ilmoittaa, että jotain on unohtunut. Putte on hyvin tarkka. Jos asiat eivät hoidu samalla tavalla joka päivä, se muistuttaa, että pitäisikö tehdä jotain”, Partanen nauraa.
Lapinlahden Alapitkällä majaileva Putte on todennäköisesti Suomen vanhin ylämaankarjan nauta. Se muutti Suomeen autolautalla Tanskasta vuonna 2003. Tuolloin maahan saapunut lauma jaettiin kahtia. Puten lauma muutti toiselle omistajalle vuonna 2007 ja Partasen tilalle 2014.
”Mies huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa myytiin haikkulaumaa. Minulla on maitolehmätaustaa, joten mietimme asiaa pari viikkoa, kävimme katsomassa eläimiä ja lopulta ostimme.”
Tuosta Tanskasta saapuneesta laumasta on jäljellä Puten lisäksi enää Kromise-lehmä, ja sekin on Puttea pari kuukautta nuorempi. Yli 20 vuoden ikä on ylämaankarjalle varsin kunnioitettava.
”Moni poistaa haikut jo kymmenen vuoden iässä. Minulle nämä ovat enemmän harrastus, joten eläimet saavat vanheta. Puttekin saa elää niin pitkään kuin elää.”
”Putte on oman arvonsa tunteva rouva, mutta myös hellyttävä ja huomionhakuinen.”
Putte sai viimeisen vasikkansa 18 vuoden ikäisenä. Sen jälkeen se on päässyt nauttimaan lemmikkilehmän elämästä ja laumanjohtajan pestistä.
Viime kesänä tuli tosin aika luovuttaa kruunu eteenpäin, sillä vanhuus on tehnyt Putesta hieman verkkaisen. Partanen ei halunnut ottaa sitä riskiä, että se päätyisi yhteenottoon ja loukkaisi itsensä.
Laumanjohtajaksi nousi ensin Raiku, mutta nyt valtikka näyttäisi siirtyneen Puten 15-vuotiaalle Rusina-tyttärelle.
Putte pääsee omasta aitauksestaan seuraamaan ihmisten lisäksi myös laumatovereidensa touhuja.
”Putte on oman arvonsa tunteva rouva, mutta myös hellyttävä ja huomionhakuinen.”
Seniorilaiduntajaksi Putte on hyväkuntoinen, mutta sen korkea ikä näkyy jo harmaantuvissa sarvissa sekä tukassa.
”Sillä on aivan harmaa pää, kunnon mummoväritys.”
Lähestyviä syntymäpäiviä aiotaan juhlistaa milläpä muullakaan kuin herkuilla. Ruokalistalla on ainakin melassia, porkkanoita ja leipää.
”Huomaa, että Putesta on tullut meidän lellikkimme. Nämä ovat maailman viisaimpia eläimiä, ainakin minun mielestäni.”