Kirja-arvio: Veriappelsiini on inhorealistinen trilleri asianajajan työtehtävästä ja elämästä

Kirja voi olla koukuttava, vaikka siitä ei erityisemmin pitäisikään. Veriappelsiinin kanssa käy niin.

Minäkertoja Alison on suorastaan vastenmielinen hahmo. Hän on asianajaja, joka juo liikaa ja laiminlyö perhettään. Käytöstä kuvataan inhorealistisesti. Alison laulaa karaokea humalassa ja päätyy katsomaan videon esityksestään myöhemmin. Työpaikan juhlissa hän pettää puolisoaan ja sammuu lopulta työhuoneeseensa, josta mies ja pieni lapsi hänet seuraavana aamuna löytävät.

Mieshahmolta vastaavaa käytöstä olisi helpompaa sietää – tietenkään näin ei saisi ajatella – mutta että vielä nainen!

Kaikista inhon tunteista huolimatta kirjaa ei voi laskea käsistään. On pakko saada selville, mihin kaikki vielä johtaa.

Alisonin oman elämän toilailujen rinnalla kulkee tapaus, jossa hän edustaa oikeudessa naista, jota epäillään puolisonsa raa'asta murhasta. Jokin naisen tarinassa tuntuu Alisonista epäuskottavalta.

Kirjan kirjoittanut britti Harriet Tyce työskenteli lähes kymmenen vuotta asianajajana ennen kuin ryhtyi kirjailijaksi. Ehkä juuri Tycen tausta tuo keskushenkilöihin ja tapahtumiin särmää.

Tyce osoittaa, että minäkertojan ei ole pakko olla samalla puolella lukijan kanssa, onhan kaikissa ihmisissä puolensa. Alkoholismi ja huoltajuuskiistat lienevät esikoiskirjailijalle oikeussaleista kyllästymiseen asti tuttuja aiheita.

Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.