• Kirja-arvio: Jäykkä herra ja iloinen neiti kohtaavat kirjassa, jossa popcornia kutsutaan paukkumaissiksi

    Hilkka Liitsola: Herra Lumpeen­kukka ja Neiti Kuusenkerkkä. 130 sivua. Kustannus-Mäkelä.
    Lukemisto
    29.12.201809:00
    Heli Virtanen

    Herra Lumpeenkukka on kaikin tavoin sovinnainen mies. Hän käyttäytyy kuten tapaopas määrää ja pukeutuu lempiväriinsä harmaaseen. Harmaan koiransa hän on nimennyt Harmiksi, onhan eräänkin mustan koiran nimi ollut Musti.

    Neiti Kuusenkerkkä tekee mitä mielii. Hän käyttää värikkäitä vaatteita ja hyppii vesilätäköissä, jos siltä tuntuu. Talonsa hän on suunnitellut mieleisekseen ja maalauttanut iltataivaanvioletiksi.

    Hilkka Liitsolan esikoisromaani kertoo näiden kahden erikoislaatuisen henkilön kohtaamisesta.

    Juoni on kohtuullisen ennalta-arvattava ja sanoma yksiselitteisen selvä, mutta lastenkirjoissa se lienee täysin sallittua.

    Kohderyhmää ovat alakouluikäiset, mutta kuten hyvistä lastenkirjoista yleensä, myös tästä aikuiset voivat ammentaa jotain.

    Ainakin sukupuoliroolit yllättävät. Herra Lumpeenkukka käy kirjassa kaavoituspäällikön puheilla. Lukija muodostaa huomaamattaan mielikuvan tiukan asiallisesta miehestä, joka hoitelee kaavoituspäällikön virkaa. Kunnes: kaavoituspäällikkö lipaisee punattuja huuliaan. Vastaava toistuu kirjassa uudestaan ja uudestaan.

    Liitsola käyttää kieltä kauniisti ja kuvailee asioita tarkasti. Lapsilukija saattaa silti tai siksi pitkästyä.

    Parhaassa tapauksessa kerronta kuitenkin laajentaa lukijan sanavarastoa. Tässä kirjassa esimerkiksi popcornia kutsutaan paukkumaissiksi. Tavallaan outoa, mutta toisaalta ehdottoman suomenkielistä ja hiukan runollistakin.

    Kun juoni lopulta noin luvussa neljä lähtee rullaamaan, alakouluikäinen himolukija ahmaissee tarinan hetkessä loppuun asti.

    Artikkelin aiheet
    kirja-arvostelu
    lastenkirjallisuus
    Hilkka Liitsola
    Herra Lumpeenkukka ja Neiti Kuusenkerkkä
    suomenkieli
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan