• Lähes joka toinen hiihtomitalisti antanut 2000-luvulla "epäilyttävän" verinäytteen

    Paljastus viittaa siihen, että maastohiihdossa on suurella todennäköisyydellä käytetty dopingia, asiantuntija toteaa.
    Lahden 2001 MM-hiihtojen dopingtapauksiin liittyvä Hiihtoliiton lääkärilaukku on nykyisin näytteillä Hiihtomuseossa.
    Lahden 2001 MM-hiihtojen dopingtapauksiin liittyvä Hiihtoliiton lääkärilaukku on nykyisin näytteillä Hiihtomuseossa. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    4.2.201813:37
    STT

    Maastohiihtäjät ovat antaneet 2000-luvun arvokisoissa valtavat määrät verinäytteitä, joiden arvot ovat epäilyttäviä. Paljastuksen tekivät sunnuntaina Sunday Times, saksalainen ARD-televisioyhtiö ja Ruotsin SVT, jotka ovat päässeet käsiksi yli 10  000 veritestin tietokantaan.

    Maastohiihdon arvokisamitaleista 46 prosenttia on voitettu poikkeavin veriarvoin vuosina 2001–2017 arvokisoissa. Epäilyttävät arvot liittyvät 313 mitaliin.

    Venäläisten urheilijoiden näytteistä on paljastunut eniten poikkeamia. Epäilyttäviä näytteitä on löydetty myös lajin muiden suurmaiden kuten Suomen, Norjan, Saksan, Ruotsin, Italian ja Itävallan edustajilta. Viestimet eivät kerro jutuissaan urheilijoiden nimiä.

    "Suurella joukolla mitalisteista on ollut poikkeavat tai suuresti poikkeavat veriarvot. Se viittaa siihen, että maastohiihdossa on suurella todennäköisyydellä käytetty dopingia", Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle työskennellyt yhdysvaltalainen lääkäri James Stray-Gundersen arvioi kertynyttä dataa.

    Epäilyttäviä näytteitä antaneiden urheilijoiden joukossa on sekä uransa lopettaneita että yhä kilpailevia urheilijoita. Datan perusteella Pyeongchangin talvikisoihin on osallistumassa yli 50 maastohiihtäjää, jotka ovat antaneet urallaan epäilyttävän dopingnäytteen.

    Artikkelin aiheet
    maastohiihto
    doping
    hiihtomitalistit
    Pyeongchang 2018
    urheiluskandaali
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan