• Kirjastot ja museot koetaan hyödyllisiksi – neljä viidestä suomalaisesta sanoo niiden lisäävän hyvinvointia

    Kriittisimmin kulttuuriin panostamiseen suhtautuvat perussuomalaisten kannattajat.
    Valtaosa suomalaisista kokee, että hyvin toimivat kulttuuripalvelut ovat vetovoimatekijä, joka houkuttelee matkailijoita paikkakunnalle.
    Valtaosa suomalaisista kokee, että hyvin toimivat kulttuuripalvelut ovat vetovoimatekijä, joka houkuttelee matkailijoita paikkakunnalle. Kuva: Juho Leskinen
    Lukemisto
    15.5.201920:30
    Matti Tuominen

    Neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että kirjasto-, kulttuuri- ja museopalvelut lisäävät heidän omaa hyvinvointiaan. Asia selviää Akavan Erityisalojen tilaamasta mielipidemittauksesta, jonka toteutti Kantar TNS.

    Yli 80 prosenttia suomalaisista pitää mittauksen mukaan kulttuuria kansalaisen peruspalveluna. Yhdeksän kymmenestä näkee, että kulttuuripalveluita on tuotettava tasapuolisesti eri ikä- ja väestöryhmille.

    Kaksi kolmesta suomalaisesta on sitä mieltä, että kulttuuripalveluihin on ohjattava tukea verovaroista, jotta pääsylippu- ja käyttömaksut pysyvät edullisina.

    Valtaosa suomalaisista kokee, että hyvin toimivat kulttuuripalvelut ovat vetovoimatekijä, joka houkuttelee matkailijoita paikkakunnalle. Toisaalta kahdeksan kymmenestä vastaajasta on sitä mieltä, että toimivat kulttuuripalvelut ovat omalle kotipaikkakunnalle tärkeä elinvoimatekijä.

    Kulttuurin puolesta liputtavat kyselyssä keskimääräistä useammin naiset ja kaupunkimaisessa ympäristössä asuvat. Maantieteellisesti tarkasteltuna kulttuuripalvelut saavat tukea erityisesti Uudellamaalla sekä Itä- ja Pohjois-Suomessa.

    Kulttuurin tehtäviä panostuksia tukevat vähiten perussuomalaisten kannattajat. Siitä huolimatta heistäkin yli 60 prosenttia kokee, että oman kotikunnan on panostettava hyviin kirjasto-, museo- ja kulttuuripalveluihin.

    Nyt viidennen kerran tehdyssä kyselyssä tiedusteltiin myös suomalaisten kulttuurin kuluttamista. Suurin osa suomalaisista eli 63 prosenttia vastaajista ilmoitti käyneensä kuluneen vuoden aikana kirjastossa. Useampi kuin joka toinen oli vieraillut kyseisenä aikana elokuvissa. Konsertissa tai teatterissa oli käynyt noin kaksi viidestä vastaajasta.

    Museo oli ollut runsaan kolmanneksen, musiikkitapahtumat ja festivaalit hieman harvemman kuin joka kolmannen ohjelmassa. Taidenäyttelyissä oli käynyt joka neljäs vastaaja.

    Suomalaisten kulttuurikäsityksiä selvittäneen gallupin aineisto koottiin TNS Gallup Oy:n internetpaneelissa 22.–28.2.2019. Tutkimusta varten haastateltiin 1 159 henkilöä. Vastaajajoukko edustaa Manner-Suomessa asuvaa 15–74-vuotiasta väestöä.

    Artikkelin aiheet
    kirjastot
    museot
    hyvinvointi
    kulttuuripalvelut
    mielipidemittaus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”