Villen emä on musta, mutta vasikasta tuli väriltään nykyisin harvinaisemmaksi käynyt harmaa (dun). Kuva: Joni Aaltonen
Sinisilmäinen hurmuri Ville sai nimensä koskettavan yhteydenpidon jälkeen
Ylämaankarjan pian neliviikkoinen vasikka edustaa rodulle harvinaisempaa harmaata väriä.
Ville viehättää sosiaalisuudellaan ja sinisillä silmillään. Se on Joni Aaltosen tilan ensimmäinen harmaa ja ensimmäinen sinisilmäinen vasikka. Kuva: Joni AaltonenYlämaankarjan vasikka Ville on hurmannut viime viikkoina Facebookissa. Sinisilmäinen sonnipoika on Kymenlaaksossa pientilaa pitävän Joni Aaltosen kasvateista ensimmäinen, jonka karva on harmaa. Rotumääritelmässä väri kulkee nimellä ”dun”.
”Villestä tuli saman tien pyyntöjä, että moni haluaisi ostaa sen. Mutta en tiedä, raaskinko myydä sitä vai pidänkö sen itsellä. Se on luonteeltaan sosiaalinen ja tykkää rapsuttelusta”, sivutoiminen ylämaankarjan kasvattaja pohtii.
Musta on rodun alkuperäinen väri. ”Punaisia näkee joka paikassa. Se on ehkä tänä päivänä pääväri”, mies arvelee.
Ville on emänsä kolmas vasikka. Aiemmat ovat olleet punaisia ja emä itse on musta.
Myöskään sinisilmäisiä Aaltonen ei ole aiemmin nähnyt.
Karjassa on nyt 16 eläintä. Juhannuksena tilalle saapuu sonni, josta on jo kaupat tehty. Se on myös Villen isä, joten pienessä karjassa pitää sitten aikanaan tietää, mille emoille Villeä voisi käyttää ‒ jos Aaltonen päätyy sonnin pitämään.
Ylämaankarjan naudat saavuttavat sukukypsyyden vasta 2‒3-vuotiaina. Kesällä hiehoille ja lehmille tulee kiima noin kolmen viikon välein. Siitoskausi ajoittuu siten juhannuksen jälkeen, jotta poikimiset osuvat noin huhtikuulle ja vasikat syntyvät säiden vähän lämmettyä.
Aaltonen kasvattaa eläimiä ennen kaikkea toivoen niiden päätyvän muille tiloille jalostuseläimiksi.
”Omista emoistani vanhin on nyt 11-vuotias. Sitten kun sitä ei enää astuteta, otan toki siitä lihat itselle.”
Ylämaankarja on suhteellisen helppohoitoista. Tilalla on parikymmentä hehtaaria laitumia. Isoimmalla niistä on keskellä parin hehtaarin metsäkaistale, johon lehmät pääsevät suojaan niin liiallista aurinkoa kuin lumisadetta.
Muissa tarhoissa ja laidunlohkoilla on katoksia.
Lehmät päästävät minut heti rapsuttelemaan vasikoitaan.
Ylämaankarjaa Joni Aaltonen on pitänyt nelisen vuotta. Nyt hänellä on lisäksi poroja, joista kolmelle vaatimelle odotetaan vielä vasoja. Tilaa asuttavat myös minipossut Lyyli ja Lipponen.
Ville syntyi 17. huhtikuuta. Kaikki poikimiset ovat sujuneet emiltä helposti ja nopeasti.
Aaltosen eläimet ovat tosi luottavaisia. ”Lehmät päästävät minut heti rapsuttelemaan vasikoitaan. Muiden kasvattajien mukaan emot näyttävät yllättävän säyseiltä.”
Ylämaankarjalla on vahvat vaistot. Kun lehmät poikivat luonnossa ulkona, ne voivat olla vasikoistaan alkuun jopa vihaisia.
Aaltonen arvioi luottamuksen syntyneen siitä, että hän on viettänyt lauman kanssa paljon aikaa muun muassa harjaten niitä. ”Tämä on itselle rentouttavaa vastapainoa työlle. On mukava viettää eläinten kanssa aikaa ja rapsutellakin niitä.”
Ville on muiden tilalla syntyneiden eläinten tavoin nimetty vanhoilla ihmisten nimillä. Erikoiseen vasikkaan liittyy myös erityinen tarina.
”Yksi nuori poika, jolla on ollut terveyshuolia, on kirjoitellut minulle somessa. Hän kysyi, voinko nimetä jonkun vasikan hänen mukaansa. Tämä oli ensimmäinen sonni ja siitä tuli sitten Ville.”
Tilan oma Facebook-sivu: Toivo(ttomat)
Ylämaankarjan värit
Yleisimmät värit ovat musta, punainen ja keltainen, juovikas (brindle), harmahtava (dun ja silver dun) ja valkoinen.
Eläimen väri muuttuu vasikasta vähitellen aikuisuuteen mentäessä.
1600-luvulla Skotlannin Ylämaiden ja saarten Kyloe-karjassa oli vallitsevana värinä musta tai tumma, harmaaseen vivahtava.
1900-luvulle tultaessa muotiin tulivat jalostuksessa väriltään punaiset ja keltaiset eläimet.
Lähteenä on käytetty Suomen Hihghland Cattle ry:n sivustoa.
Tietoa värin periytymisestä löytyy esimerkiksi Australian ylämaankarjan yhdistyksen verkkosivulta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
