Jääräpäinen Niskavuoren Heta ei anna milliäkään periksi, mutta viihdyttää sitäkin enemmän

Kollegani kertoi, että tietyissä piireissä häntä kutsutaan Niskavuoren Hetaksi. Hauskaa.

Lahden kaupunginteatterin esityksen nähtyäni ymmärsin, ettei se ole välttämättä kehu. Ellei tarkoiteta loputonta sinnikkyyttä ja vahvaa uskoa omaan itseen. Jälkimmäinen saattaa toisinaan olla nöyriltä suomalaisilta hukassa.

Niskavuoren Heta seisoo naurettavuuteen asti omien päätöstensä takana, eikä anna milliäkään periksi ajaen läheisensä hulluuteen. Silti hänen aviomiehensä Akusti, ”pelkkä renki”, jaksaa vaimonsa oikkuja ja kantaa rahaa taloon. Niin paljon, että koko muu pitäjä hämmästelee Akustin kekseliäisyyttä ja synnynnäisiä liikemiehen lahjoja. Arvonimiä ja luottamustehtäviä satelee, mutta Heta se vain jatkaa herjaamista ja vähättelyä. Hän ei pääse yli siitä, että tuli alkujaan naitetuksi köyhän rengin torppaan Muumäelle.

Millainen ääni on kellossa, kun Muumäen torpan kartanoksi kohottaneen Akustin kuolo korjaa?

Draamanäytelmä Niskavuoren Heta on Hella Wuolijoen taidonnäyte vuodelta 1950. Se lienee kohahduttava sen ajan kuvaan. Kuin kunnon saippuasarja konsanaan, näytelmä sisältää vihjailuja ja paljastuksia henkilöhahmojen sukulaisuussuhteista ja seksuaalisuudesta.

Wuolijoki itse oli aikansa rautarouva ja lasikattojen murtaja. Hän oli paitsi näytelmäkirjailija, poliitikko ja liikenainen, myös Yleisradion pääjohtaja, joka jatkosodan aikana tuomittiin vankeuteen maanpetoksesta.

Lavastus ja puvustus ovat raikkaalla tavalla pelkistettyjä, eikä näytelmässä ole juututtu liiakseen miettimään, millaisia asusteita ja vaatteita käytettiin mihinkin maailman aikaan. Näytelmässä vanha voi olla nuori ja päinvastoin.

Annukka Blomberg tulkitsee Hetan roolin asiaankuuluvan jämäkästi ja usein ilmekään värähtämättä, mutta silmät roihuten. Ei ihme, että jopa punaiset kapinalliset juoksevat kivikasvoista emäntää karkuun.

Mikko Roihan ohjaama ja lavastama Niskavuoren Heta sai ensi-iltansa 22.1. Lahden kaupunginteatterissa.