• Lisää talousuutisia televisioon, kiitos

    Talousaiheet saavat entistä vähemmän uutisaikaa televisiossa.
    Lukemisto
    6.2.202215:56
    Harri Kallio-Kurssi

    Television uutislähetyksiä katsoessa syntyy vaikutelma, että talousuutisia meiltä ja muualta ei tarvitse enää kertoa päivittäin. Talouden tunnusluvut ovat kenties liian tylsiä? Ehkä maksimaalinen määrä katsojia ei jaksa enää seurata, mitä omalle kukkarolle on seuraavaksi tapahtumassa.

    Onneksi Yle Radio1:n Pörssipäivässä tai vaikkapa Nordnetin YouTube-kanavan Rahapodissa voi törmätä uutiseen.

    Tiesin, että Italian valtio on Suomen valtioon verrattuna köyhä. Uutinen oli se, että kansalaisen lompakko on Italiassa keskimäärin omaani paksumpi.

    Italian valtion alijäämäistä taloutta taas voidaan paikata yhteisen eurojärjestelmän sisällä lisämiljardeilla, ilman että siitä seuraa maalle sen suurempia nuhteita. Euroopassa korkoja ei ole inflaatiosta huolimatta juurikaan nostettu, etteivät velkaantuneimmat euromaat putoaisi lopullisesti muiden kyydistä.

    Koronaelvytyspaketin miljardeja murehtiville lohdutustietona voi kertoa, ettei sinne maksettuja jättisummia koskaan lyhennetä kertarysäyksellä – lainaa vain "rullataan", kuuluu finanssimiesten termi velan lyhentämisestä uudella velalla.

    Uutinen oli se, että kansalaisen lompakko on Italiassa keskimäärin omaani paksumpi.

    Artikkelin aiheet
    talousuutiset
    televisio
    Yle
    Nordnet
    eurojärjestelmä
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”