Tietohamsterin haave yleisneroudesta

Olen käynyt läpi tavaroitani. Antanut pois niitä, jotka eivät tuo iloa. Elämän ruuhka ei silti ole merkittävästi helpottanut, koska olen tietohamstraaja.

Esikuvani on l’omo universale, yleisnero, joka osaa kaikesta kaiken. Hyvähän se oli olla vaikkapa da Vincinä lähes 600 vuotta sitten, kun suurin tietoarkisto, Alexandrian kirjastokin oli tuhoutunut satoja vuosia aiemmin eikä muuta kuin teologisia pohdintoja juuri arvostettu ja siten löytynyt.

Toisin kuin nyt. Dataa ja informaatiota syntyy nettiin ilmaiseksikin kaikkien saataville määrättömiä bittejä päivittäin. Jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan alaan ja kiinnostuksenkohteeseen voi oppia syväosaajaksi.

Hamstraajilla on toiminnassaan yksi yhteinen taustaoletus, oli kyse sitten tiedosta tai tavarasta; pelko siitä, että hamstrauksen kohde saattaa loppua joskus tulevaisuudessa. Alexandrian palo, sodanjälkeinen pulakausi ja internetittömät dystopiat ovat saaneet minut ahmimaan tietoa ja kerryttämään osaamistani polttomoottorin toimintaperiaatteesta pimeän energian koostumuksen teorioihin.

Sen sijaan, että luottaisin löytäväni tietoa kun sitä tarvitsen, ahmin sitä kaiken varalta. Mitä kummallisimpien tietonippelien yhdistyminen korvieni välissä tuottaa mielenkiintoisia oivalluksia ja viihdyttää itseäni suunnattomasti.

Kaikkein eniten minua kuitenkin ilahduttaa uuden löytyminen. Erilainen näkövinkkeli tai oivallus, joka vie eteenpäin. Jatkuva kehittymisen nälkäni on taas hetkeksi tyydytetty. Kunnes löydän jotain uutta.