• Liikemies Toivo Sukarin ura alkoi sikafarmarina ‒ hän näkee viimeisestä kesästä yhä painajaisia: ”Unissani siat ovat ruokkimatta”

    Toivo Sukari suree maaseudun autioitumista. Kotimainen ruuantuotanto on elintärkeää Suomelle varsinkin kriisiaikoina, hän sanoo.
    Tilaajalle
    Toivo Sukarin yrittäjäura lähti liikkeelle 15-vuotiaana sikojen kasvatuksella Varsinais-Suomessa. Liikemies näkee edelleen painajaisia nälkiintyneistä ja  kiljuvista porsaista. Sukari katsoo sikapatsasta työhuoneellaan Turussa.
    Toivo Sukarin yrittäjäura lähti liikkeelle 15-vuotiaana sikojen kasvatuksella Varsinais-Suomessa. Liikemies näkee edelleen painajaisia nälkiintyneistä ja kiljuvista porsaista. Sukari katsoo sikapatsasta työhuoneellaan Turussa. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Talous
    7.10.202420:00
    Juho Mäkelä
    Turku

    Tiesitkö, että Ideaparkin ja Maskun perustajan Toivo Sukarin ura yrittäjänä alkoi porsaiden kasvattamisella?

    Karjalan piskuisessa kunnassa Varsinais-Suomessa sijaitsevalla kotitilalla oli aina ollut sikoja, ja Toivon käsityksen mukaan ne olivat varsin helppohoitoisia eläimiä. Niinpä hän päätti ryhtyä sikafarmariksi 15-vuotiaana.

    ”Laskin, että sikojen kasvattaminen on hyvä bisnes, kun pidän eläimet ulkona aitauksessa enkä rakenna navettaa”, Sukari sanoo.

    Alkuun kaikki sujui hyvin, ja neljäntenä kesänä sikojen määrä oli kasvanut alkuperäisestä sadasta neljäänsataan. Viimeisestä vuodesta tuli katastrofi sekä sioille että Toivolle.

    Kesä 1973 oli poikkeuksellisen sateinen katovuosi. Huono onni jatkui, kun Sukarin Antero-enon toinen silmä sokeutui. Antero ja Ilmo-isä omistivat yhdessä Sampo 10 -leikkuupuimurin, jolla eno hoiti lähes koko kylän viljapellot.

    ”Isä ei ollut konemies, joten minä rupesin ajamaan kylän viljoja. Etenin metri kerrallaan, kunnes märkä vilja taas jumitti puimurin. Olin pellolla aamusta yöhön ja samaan aikaan siat piti hoitaa.”

    Yrittäjä näkee edelleen painajaisia nälkiintyneistä porsaista, kun stressikäyrä nousee. Sukari on käynyt vuosikymmeniä psykologilla, mutta tätä aihetta hän ei ole pystynyt käsittelemään.

    ”Unissani siat ovat ruokkimatta ja ne huutavat hullun lailla. Porsaat jättivät minulle ikuiset traumat.”

    Syksyllä Karjakunnan auto vei siat viimeisen kerran. Voittoa tuli, mutta Sukari ymmärsi, että maatilan pyörittäminen ei ole häntä varten.

    Esikoislestadiolaisessa perheessä kasvanut Toivo Sukari arvostaa herätysliikkeen arvomaailmaa. Hän ei kiroile koskaan eikä käytä kravattia. Vaikeina aikoina Sukari saa voimaa rukoilusta.
    Esikoislestadiolaisessa perheessä kasvanut Toivo Sukari arvostaa herätysliikkeen arvomaailmaa. Hän ei kiroile koskaan eikä käytä kravattia. Vaikeina aikoina Sukari saa voimaa rukoilusta. Kuva: Sanne Katainen

    ”Unissani siat ovat ruokkimatta ja ne huutavat hullun lailla.” Toivo Sukari

    70-vuotias Toivo Sukari haluaa rohkaista tuoreen elämäkertansa kautta lapsia ja nuoria, joilla on vaikeuksia koulussa.

    Kiusatusta ja arasta nuorukaisesta kasvoi menestynyt liikemies, vaikka hänellä ei ollut luku-, lasku- tai kielipäätä.

    Kansakoulussa esikoislestadiolaisen kodin poika joutui muiden lasten ja erityisesti erään miesopettajan silmätikuksi. Häntä haukuttiin hihhuliksi, hörökorvaksi ja luuviuluksi.

    Opettaja seisotti lukihäiriöistä poikaa toistuvasti nurkassa ja ennusti, että Toivosta ei kasva koskaan yhteiskuntakelpoista miestä.

    ”En ole katkera lapsuuteni kokemuksista. Minulle tuli siitä vähättelystä vain näyttämisen halu.”

    Sukarin mielestä koulukiusaamista on mahdotonta poistaa yhteiskunnasta. Hän ottaa esimerkiksi eläinten maailmasta. Sikafarmarina kymmeniin porsaisiin iski tauti, jossa eläinten peräsuoli pullistui ulos.

    Kun eläinlääkärikulut kävivät liian kalliiksi, Sukari leikkasi itse pahkuran pois partakoneenterällä ja ompeli leikkauskohdan kiinni.

    ”Muut siat purivat aina poikkeavaa yksilöä ja samoin joukosta eroavaa ihmistä sorsitaan.”

    Toivo Sukarin suuri juhlapäivä on edessä 11. lokakuuta. Silloin Lempäälän Ideaparkiin avautuu hartaasti odotettu uimahalli-kylpylä, johon Sukari on upottanut peräti 50 miljoona euroa vuosien varrella.
    Toivo Sukarin suuri juhlapäivä on edessä 11. lokakuuta. Silloin Lempäälän Ideaparkiin avautuu hartaasti odotettu uimahalli-kylpylä, johon Sukari on upottanut peräti 50 miljoona euroa vuosien varrella. Kuva: Sanne Katainen

    Toivo Sukari muistaa elävästi, kun hän myi elämänsä ensimmäisen sohvakaluston Nousiaisten Rästäsmäessä. Kiertävän huonekalukauppiaan työ oli äärimmäisen jännittävää ujolle nuorukaiselle.

    ”Ihmisarkuus oli ydinongelmani pikkupojasta lähtien. Kädet tärisivät, hiki virtasi ja tuskin sain ääntä, kun koputin oveen. Se nosti itsetuntoa, kun kauppa rupesi käymään ensimmäisinä päivinä.”

    Sukari on tyytyväinen, että kiertokauppiasvuosina hän noudatti vielä lestadiolaisia oppeja, eikä ryypännyt tai käynyt naisissa.

    ”Elämäni repsahti myöhemmin ja minulle tuli avioero. En ole mikään esimerkillinen lestadiolainen, mutta olen saanut kotoa hyvät perusarvot. Rukoilu on antanut minulle voimaa vaikeina aikoina.”

    Toivo Sukari

    Vuonna 1954 syntynyt yrittäjä on tullut tunnetuksi muun muassa Maskun ja Ideaparkin luojana.

    Kasvoi lapsuutensa maatilalla Karjalassa, joka kuuluu nykyään Mynämäkeen.

    Ensimmäisen Maskun Kalustetalon Sukari perusti nimensä mukaisesti Maskun kuntaan 1983. Nykyään myymälöitä on yhteensä 46, ja yritys toimii myös Virossa.

    Sukari on rakennuttanut Suomeen kolme Ideapark-liikekeskusta Lempäälään, Ouluun ja Seinäjoelle.

    Perheeseen kuuluu puoliso Nadja Sukari. Viisi lasta edellisestä avioliitosta. Asuu Turussa ja Espanjassa.

    Lokakuun alussa ilmestyi Jouni K. Kemppaisen kirjoittama elämäkerta Usko Toivo rakkaus – Toivo Sukarin tarina (Siltala).

    Suomen isoimpana yhteiskunnallisena ongelmana Sukari pitää nuorison syrjäytymistä. Moni nuori ei saa vuosikausiin ensimmäistä työpaikkaa tai pääse opiskelemaan.

    ”Mä löysin paikkani elämässä heti 15-vuotiaana. Maatalousyhteiskunnassa kaikille riitti sentään mettä- tai peltohommia, mutta nyt nuoret tippuvat kokonaan kelkasta.”

    Liikemies ei pitänyt lainkaan 70-vuotisjuhlia, vaan lahjoitti 70 000 euroa Mieli ry:lle lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Sukari aikoo myös järjestää Toivon talkoot -hyväntekeväisyyskonsertin ensi vuonna.

    Hän on huolissaan siitä, että Suomi jakaantuu kahtia Pohjois-Amerikan mallia seuraten.

    ”Olen omalla tavallani sosiaalidemokraattinen tyyppi. Eriarvoisuutta pitää pyrkiä estämään.”

    Sukari ehdottaa, että yhteiskunta voisi tukea nuoren ensimmäistä omaa yritystä noin 10 000–100 000 euron suuruisella yrittäjärahalla.

    ”Lehmistä maksettiin aikanaan tapporahaa. Valtion pitäisi taata nuorille yrittäjäraha, jolla he pääsevät alkuun.”

    ”Minulle pitäisi antaa vihreä palkinto siitä, että toin Suomeen isot kauppakeskukset.” Toivo Sukari

    Liikemies Toivo Sukari on huolissaan nuorison syrjäytymisestä työelämästä ja koulutuksesta. Esimerkiksi Helsingissä on 2 000 tyhjää vuokra-asuntoa ja silti kaupungin vuokra-asunnoista on häädetty tänä vuonna 200 ihmistä maksuvaikeuksien takia, hän sanoo.
    Liikemies Toivo Sukari on huolissaan nuorison syrjäytymisestä työelämästä ja koulutuksesta. Esimerkiksi Helsingissä on 2 000 tyhjää vuokra-asuntoa ja silti kaupungin vuokra-asunnoista on häädetty tänä vuonna 200 ihmistä maksuvaikeuksien takia, hän sanoo. Kuva: Sanne Katainen

    Toivo Sukari odottaa innolla tulevaa perjantaita. Silloin Lempäälän Ideaparkin alle avautuu hartaasti odotettu kylpylä, joka on maksanut 50 miljoonaa euroa.

    ”Kylpylä meinasi kaataa koko imperiumini. Kylpylän myötä voin rakentaa Lempäälään myös Suomen korkeimman hotellin, johon tulee 25 kerrosta. Etsin nyt kissojen ja koirien kanssa hotellioperaattoria”, Sukari kertoo.

    Seinäjoen Ideaparkin yhteyteen hän rakennuttaa senioriasuntoja, joista on esteetön kulku kauppakeskukseen. Talvella lonkkavikaisten ikäihmisten ei tarvitse liukastella ulkona pakkasessa.

    ”Pienet maatilat loppuvat esimerkiksi Kurikasta, Kauhajoelta ja Teuvalta, joten pohjalaiset mammat ja papat haluavat palveluiden ääreen. Ideaparkissa he pääsevät helposti apteekkiin, Alkoon, lääkärille ja pankkiin.”

    Sukarin mukaan Suomeen mahtuisi jatkossa vielä yksi Ideapark. Häntä harmittaa, että Jan Vapaavuori torppasi aikanaan asuntoministerinä Vihtiin ja Pieksämäelle suunnitellut liikekeskukset.

    ”Minulle pitäisi antaa vihreä palkinto siitä, että toin Suomeen isot kauppakeskukset. Ideapark toimii yhden pysähdyksen taktiikalla, joten se on ekologinen teko.”

    Toivo Sukari asuu sekä Suomessa että Espanjassa. Haastattelua edeltävänä päivänä liikemies teki 15 kilometrin kävelylenkin, joten 70-vuotias mies on hyvässä kunnossa.
    Toivo Sukari asuu sekä Suomessa että Espanjassa. Haastattelua edeltävänä päivänä liikemies teki 15 kilometrin kävelylenkin, joten 70-vuotias mies on hyvässä kunnossa. Kuva: Sanne Katainen

    Kivijalkakaupat eivät menesty enää edes Helsingin ja Turun keskustassa. Hän arvioi, että pienet ja huonot kauppakeskukset kuolevat seuraavaksi, kun verkkokauppa jyllää Amazonin johdolla.

    Tekoälyn ja robotisaation kehitys pelottaa liikemiestä, koska ihmiset muuttuvat erakoiksi.

    Sukarin lapsuuden maatilalla naapurit saattoivat tulla kylään ilmoittamatta, mutta nyt eletään yksikseen kaupungeissa. 1950-luvulla noin tuhannen asukkaan Karjalan kylässä elettiin vaatimattomasti omavaraistaloudessa.

    ”En tiedä, onko nykyihminen yhtään sen onnellisempi.”

    Maatalon poika suree maaseudun autioitumista. Kotimainen ruuantuotanto on elintärkeää Suomelle varsinkin kriisiaikoina, Sukari painottaa.

    ”Osa kansasta on sitä mieltä, että tukiaiset pois ja tuodaan vilja ulkomailta. Miten se vehnä nyt saataisiin Ukrainasta tai Venäjältä? Olisi hullua luopua omasta maataloudesta, sillä ei kaikkea voi mitata rahalla.”

    Toivo Sukari uskoo, että tulevaisuudessa senioriasunnot sijoittuvat entistä enemmän isojen kauppakeskusten yhteyteen.
    Toivo Sukari uskoo, että tulevaisuudessa senioriasunnot sijoittuvat entistä enemmän isojen kauppakeskusten yhteyteen.  Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Ennen vaalien ensimmäistä kierrosta tehdyssä ennakkoilmoituksessa Stubbilla oli vaalirahoitusta noin 1,9 miljoonaa euroa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Politiikka | Alexander Stubbin vaalirahoitus on liki 2,5 miljoonaa euroa – tukijoina muun muassa Jussi Pesonen, Toivo Sukari ja Jorma Ollila

    • AlfaTV:n mukaan yksi suurimpia syitä omistuspohjan laajentamiseen on yhtiön oman uutistoiminnan kasvattaminen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

      AlfaTV aikoo listautua pörssiin – tavoite on neljän vuoden kuluttua

    • Kaikkien aikojen menestyneimpiin alpinisteihimme kuulunut Sami Uotila toimii Lumiravien toisena ratamestarina. Nalle-poni tulee raveihin Papinojan ponitallilta.

      Ensin Kaivari, sitten Ideapark: hevoset ja ponit saapuvat jälleen ihmisten keskelle

    • Ostoskeskus Mäntsälässä.

      Täyteen vuokratut ostoskeskukset houkuttelevat pois keskustoista maakunnissa – "Tarvitaanko kaupan tiloja tulevaisuudessa näin paljon?"

    • Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki on iloinen kaupungin uudesta torista. Yrittäjä-Jussi -patsas sijaitsee paraatipaikalla Seinäjoen keskustassa.

      Kärsiikö Seinäjoen keskusta Ideaparkista? – Näin erimieliset tutkija ja kaupunginjohtaja vastaavat

    • Toimitusjohtaja Petri Häli avaa Seinäjoen Ideaparkin työmaan sähköportin. Sukarin kauppakeskuksen avajaisia vietetään marraskuussa.

      Seinäjoki saa kauan kaivatun Ideparkin – ”Tori on 10 000 vuotta vanha keksintö, ja nykyään siinä on vain katto pään päällä"

    Artikkelin aiheet
    Toivo Sukari
    yrittäjyys
    maaseutu
    Ideapark
    syrjäytyminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan