• Turvallisuutta ei voi tuoda ulkoa

    Lukemisto
    23.10.201516:00
    Kaijaleena Runsten

    Rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatehtävät ovat muuttaneet kansainvälisen terrorismin vuoksi muotoaan. Kenttäoperaatioista on siirrytty enemmän paikallisten voimien tukemiseen heitä kouluttamalla ja neuvomalla.

    ”Jos poliisi ja oikeuslaitos eivät kykene turvaamaan ihmisten elämää, ei sitä voi myöskään ulkoa tuoda”, huomauttaa poliittinen neuvonantaja David Korpela.

    Paikalliset ammattilaiset tuntevat paljon paremmin oman maansa tilanteen ja kulttuurin kuin ulkopuoliset.

    Korpela ylläpitää yhteyksiä Somalian rannikkovartiostoon sekä sisäisen turvallisuuden ministeriöönettä oikeusministeriöihin.

    Hänen lisäkseen EUCAP-Nestor-operaatioon osallistuu tällä hetkellä kaksi muuta suomalaista, joiden toimipaikka on Kenian Nairobissa.

    ”Kun puhutaan Somalian kaltaisesta maasta, jossa toimii terroristeja, perusturvallisuuden luominen vaatii itsessään paljon työtä. Toimintatavat eivät voi olla samat taistelussa äärijoukkoja vastaan ja siviiliyhteisön keskellä”, David Korpela muistuttaa.

    Somaliassa haasteena on naisten- ja yleisemminkin ihmisoikeuksien kehittäminen.

    ”Ei siis voida hyväksyä käytöstä, jossa omia kansalaisia syrjitään tai kohdellaan liian kovakouraisesti”, Korpela kuvaa.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turvallisuus
    rauhanturvaaminen
    Somalia
    EUCAP Nestor
    ihmisoikeudet
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan