
Kukkien kerääminen tyynyn alle yötä varten on tyypillinen romanttinen juhannusperinne myös Ruotsissa ja Virossa.
"Ruotsissa tämä tapa on jo hieman vanhentunut. Silti se voi olla silti hauska osa juhannuksessa", kertoo Billy Gillbert Boråsista Länsi-Ruotsista.
Kukkien määrä vaihtelee seitsemästä yhdeksään maittain.
Virossa juhannukseen on jo pitkään liittynyt maagisia ja romanttisia perinteitä, kertoo kulttuurineuvos Anu Kippasto Viron Suurlähetystöstä Helsingistä.
"Uskomuksen mukaan saniainen kukkii kerran vuodessa. Juhannuksena sitä täytyy mennä etsimään rakkaan kanssa."
Valoa hehkuvan kiiltomadon näkeminen juhannusaaton yönä tuottaa onnea uskomuksen mukaan, Kippasto lisää.
Kiiltomadon näkemisestä voi seurata rakkautta, viisautta ja rikkautta.
Juhannuksen juhlinta naapurimaissa on muutoin samankaltaista kuin Suomessa. Kaikissa maissa juhannus on tärkeä juhlapäivä. Monet suuntaavat maaseudun rauhaan juhannukseksi.
Ruotsissa tanssitaan kukkasin ja lehtikasvein koristellun salon ympärillä ja lauletaan yhdessä.
Kokot palavat monissa paikoin Suomea ja Viroa, mutta Ruotsissa kokkoperinne liittyy vain pääsiäiseen.
Venäjällä juhannus ei ole yleinen juhlapäivä.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/haku?q=juhannustaiat