• Porvoolaisäiti kehitti Kaverisovelluksen – Maksuton palvelu auttaa löytämään samanhenkistä seuraa joko etänä tai livenä vaikka koiralenkille tai kahvikupin ääreen

    Sovellus auttaa löytämään samassa elämänvaiheessa olevia kavereita. Sen avulla voi luoda kaverikutsun tai etsiä jo luotuja kaverikutsuja.
    Kaverisovelluksen tavoitteena on helpottaa pandemian aiheuttamaa yksinäisyyden kokemista.
    Kaverisovelluksen tavoitteena on helpottaa pandemian aiheuttamaa yksinäisyyden kokemista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    13.9.202122:20
    Riitta Mustonen

    Porvoolainen Arla Joensuu kehitti Kaverisovelluksen, jota on koekäyttänyt jo tuhat ihmistä. Tavoitteena on pandemian aiheuttaman yksinäisyyden kokemisen helpottaminen.

    Kaverisovelluksen kumppaneiksi ovat lähteneet Porvoon suomalainen seurakunta ja Lasten ja nuorten keskus ry.

    Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan pastori Minna Tuominen korostaa, että tärkeintä on, että yksinäiseksi itsensä kokevat löytävät kaverin ja tulevat kohdatuksi. "Oleellista ei ole, kuka tuen tarjoaa, onko se järjestö, yksityinen toimija vai seurakunta. Tärkeintä on, että ihminen tulee kohdatuksi ja tuntee kuuluvansa johonkin yhteisöön."

    Sovellus on tarkoitettu kaikenikäisille, ja sen avulla voi löytää esimerkiksi seuraa koiralenkille, golfkentälle tai vaikka lasten leikkitreffeille. Tuomisen mukaan monet vanhemmat kokevat itsensä yksinäisiksi tänä aikana ja erityisesti silloin, jos ovat muuttaneet uudelle paikkakunnalle vauvan kanssa.

    Muita Kaverisovelluksen kumppaneita ovat muun muassa Lähde mukaan -liike ja kaikki sen toimijat, Setlementtiasunnot ja Suomen Punainen Risti.

    Sovellus löytyy osoitteesta kaverisovellus.fi

    Lue myös:

    "Pahimmillaan yksinäisyys katkeroittaa", psykoterapeutti suree – maaseudulla yhteisön rooli yksinäisten auttamisessa voi olla suuri

    Yli 60-vuotiaiden yhteydenpito ystäviin näyttää vähentyneen – koronaepidemia lisännyt yksinäisyyttä, ilmenee Eläkeliiton teettämästä kyselytutkimuksesta

    Artikkelin aiheet
    kaverisovellus
    Porvoo
    yksinäisyys
    ystävyyssuhteet
    sovelluskehitys
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”