• Kymmenettuhannet narsissit ilahduttavat luontopolun varrella

    Tavallisena vuonna Blomdalenissa eli Kukkalaaksossa käy noin 2000 vierasta kahden viikon narsissien kukinnan aikana.
    Lena Aschan nauttii aurinkoisesta kevätpäivästä narsissien keskellä.
    Lena Aschan nauttii aurinkoisesta kevätpäivästä narsissien keskellä.  Kuva: Jarno Mela
    Lukemisto|Piha ja puutarha
    20.6.202214:00
    Fanny Niittymaa
    Raasepori

    Kukkalaakso eli Blomdalen Raaseporin Gullön saarella on toukokuussa narsissifanien taivas.

    Narsisseja on puoli kilometriä pitkän metsäreitin varrella arviolta 35000.

    Kukkalaakson omistaja ja perustaja Lena Aschan kertoo, että puutarha perustettiin vuonna 2007.

    Aluksi toiveissa oli vain kasvattaa kukkia, joita peurat eivät syö. Narsissi oli tähän tarpeeseen lähes ainoa vaihtoehto.

    Narsissisipuleita istutetaan metsään syksyisin, minkä jälkeen sipulien päälle levitetään multaa ja kylvetään nurmikonsiemeniä.

    Narsissit on istutettu metsään Gullön kartanon pihan vieressä, jolloin ne eivät lakastuessaan ole silmissä jatkuvasti. Kukinnan päätyttyä narsissien varret niitetään matalaksi.

    Tänä vuonna narsissien kukinta on noin kaksi viikkoa tavanomaisesta aikataulusta myöhässä.

    Laaksossa on arviolta 20 eri narsissilajiketta suoraan Hollannista.

    Laaksossa on noin 20 eri narsissilajiketta suoraan Hollannista.
    Laaksossa on noin 20 eri narsissilajiketta suoraan Hollannista.  Kuva: Jarno Mela

    Tavallisena vuonna laaksossa käy kahden viikon kukinnan aikana noin 2000 vierasta.

    Laaksoon ei ole pääsymaksua. Ajankohtainen tieto aukioloajoista löytyy laakson Facebookista.

    Kukkien lisäksi omistajilla Lena Aschanilla ja Anders Nordgrenilla on tilalla mökkien ja kokoustilojen vuokrausta.

    Kukkalaakso ja sen yhteydessä avoinna oleva kahvila ovat olleet vuodesta 2020 asti suljettuna koronan vuoksi. Kahvila on auki ainoastaan kukinnan aikana. Ensi vuonna toiveissa on taas avata laakso yleisölle.

    Kukkalaaksoon on 14 kilometrin matka autolla Tammisaaren keskustasta.

    Lue myös:

    Sopivasti laiska viherpeukalo edistää luonnon monimuotoisuutta

    Kesäkukkayrittäjä Victoria Kenton etsii rinnalleen seikkailuhenkistä landepaukkua: ”Ei mitään kaupunkipoikaa, se on kokeiltu”

    Artikkelin aiheet
    narsissi
    Raasepori
    Kukkalaakso
    luontopolku
    puutarhanhoito
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle