• Säveltäjä Mikko Innanen löysi "koskettavat ja hupaisat" maakuntalaulut Pariisissa asuessaan – katso videolta uusi tulkinta Nälkämaan laulusta

    Mikko Innasella ei ole eritystä maakuntaidentiteettiä. "Kuuntelen maakuntalauluja samalla tavalla kuin seuraisin jalkapallon MM-kisoja, joissa Suomi ei ole mukana.”
    Saksofonisti ja säveltäjä Mikko Innanen kokosi perinteisistä maakuntalauluista uuden kokonaistaideteoksen.
    Saksofonisti ja säveltäjä Mikko Innanen kokosi perinteisistä maakuntalauluista uuden kokonaistaideteoksen. Kuva: Maija Partanen
    Lukemisto
    21.9.201919:03
    Juho Mäkelä

    Saksofonisti ja säveltäjä Mikko Innanen on koonnut perinteisistä maakuntalauluista uuden ”maakunnallisen kokonaistaideteoksen”. Tutut sävelmät kääntyivät tuubisti Petri Keskitalon, hanuristi Veli Kujalan ja rumpali Mika Kallion avustuksella täysin uuteen asentoon.

    Elokuussa ilmestyneellä Maakuntauudistus-levyllä Suomen eturivin sanataitelijat laativat myös uusia maakunta-runoja suomeksi, saameksi ja ruotsiksi.

    Innanen innostui maakuntalauluista vuonna 2013 työskennellessään Pariisin taiteilijaresidenssissä.

    ”Ranskassa minulle iski varmaan kotimaan kaipuu. Kuuntelin sattumalta jonkin maakuntalaulun ja tajusin, että ne eivät ole minulle tuttuja.”

    Nelikymppinen Innanen on kotoisin Itä-Uudeltamaalta. Loviisassa ja Lapinjärvellä ei laulettu maakuntalauluja hänen kouluvuosinaan.

    ”Minulla ei ole erityistä maakuntaidentiteettiä, mikä on mahdollistanut projektin toteuttamisen neutraalisti. Kuuntelen maakuntalauluja samalla tavalla kuin seuraisin jalkapallon MM-kisoja, joissa Suomi ei ole mukana.”

    Innasen mielestä osa maakuntalauluista on aidosti koskettavia ja upeita, ja jotkut menevät hupaisten renkutusten kategoriaan.

    Innasen, Kujalan ja Kallion trio on kiertänyt ympäri Suomea esittämässä maakuntalauluja kuuden vuoden ajan. Projektin myötä maakuntarajan ylittämisestä on tullut ihan uudenlainen merkkitapaus.

    ”Lauluja on kiva soittaa intrumentaaliversioina, kun ei tarvitse vuodattaa naapuriheimon verta. Riehakkain meininki keikalla oli yllättäen arkkipiispa Kari Mäkisen läksiäisissä”, Innanen hymyilee.

    Maakuntauudistus-kokoelmaan tuli mukaan uusia maakuntatekstejä 19 kirjoittajalta. 82-vuotias kirjailija Hannu Salama lukee levyllä esimerkiksi äidinisänsä Martti Hjalmar Heinon kirjoittaman runon 1930-luvulta. Jumalanpilkasta tuomitun kirjailijalegendan teksti on takuulla teoksen radikaalein.

    Innasen mukaan tuloksena on moniääninen teos, jossa runoilijat kertovat myös kotiseutunsa varjopuolista.

    ”Miten se laulu menikään: rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa! Velimies oli rappari, Ruotsi vei senkin ja sitten viina. Laula siinä sitten, että puolesta hengen ja heimon ja maan”, Johan Niilekselä runoilee uudessa Kainuun maakuntatekstissä.

    1800-luvulla syntynyt ajatus kansojen, heimojen ja maakuntien erityispiirteistä on nykysukupolville yhtä aikaa etäinen ja tuttu.

    ”Ihmiselle tekee hyvää tutustua oman maansa historiaan ja sitä kautta tarkastella syvimpiä tuntojaan.”

    Mikko Innanen, Maakuntauudistus, soitannollis-lyyrinen eepos, sisältää cd-levyn, Aviador Kustannus.

    Lue myös:

    MT selvitti: Ovatko maakuntalaulut muinaisjäänne, vai lauletaanko niitä vielä kouluissakin?

    Sykkiikö sydämesi intomielellä maakuntalauluille vai jätätkö ne pölyttymään romukoppaan? – Testaa tietosi maakuntalauluista MT:n visassa!

    Artikkelin aiheet
    Mikko Innanen
    maakuntalaulu
    Maakuntauudistus
    suomalainen musiikki
    kulttuuri
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”