• Kirja-arvio: Sarjakuvakirjan mittainen matka metsänpeittoon

    Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula: Metsänpeitto. 167 sivua. Arktinen Banaani.
    Lukemisto
    22.12.201809:00
    Heli Virtanen

    Metsänpeitto-kirja ei päästä lukijaansa helpolla.

    Se koostuu yhdeksästä erillisestä kertomuksesta. Osa niistä on aivan käsittämättömiä, jos ei ole perehtynyt kansanperinteeseen. Paikka paikoin käytetyt kalevalamitta ja karjalan kieli eivät helpota lukukokemusta.

    Onneksi lopusta löytyy sivu, jossa avataan joidenkin tarinoiden taustoja. Ehkä parempi paikka selityksille olisi ollut heti tarinoiden jälkeen.

    Osa kertomuksista avautuu ensi lukemalta, ja ainakin yksi saa silmät kostumaan.

    Pohjavire läpi kirjan on puita kunnioittava. Puut kuvataan komeina yksilöinä, joilla on sielu tai ainakin sielukkuutta.

    Käy selväksi, että kirjoittajat eivät perusta avohakkuista. Silti termi päättöhakkuu kalskahtaa korvaan vieraalta – termistön toivoisi olevan yleisesti käytettyä silloinkin, kun metsätaloutta kritisoidaan.

    Valtavan kaunis tämä kirja on joka tapauksessa. Tarinoiden piirtämiseen on käytetty erilaisia tekniikoita, mutta tyyli säilyy tunnistettavana ja yhtenäisenä. On helppo uskoa, että kirjaa on ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa tehdä.

    Artikkelin aiheet
    sarjakuva
    kirja-arvio
    Metsänpeitto
    kansanperinne
    luonto
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan