• Sylvi nuoli naamaa, jotta omistaja ei nukahtaisi – haukku ohjasi avun sairaskohtauksen saaneen luo

    Kennelliitto palkitsee tänä vuonna 22 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta. Labradorinnoutaja Sylvi on yksi palkituista.
    Labradorinnoutaja Sylvin neuvokkaan toiminnan ansiosta sairaskohtauksen saanut omistaja sai ajoissa apua.
    Labradorinnoutaja Sylvin neuvokkaan toiminnan ansiosta sairaskohtauksen saanut omistaja sai ajoissa apua. Kuva: Marja Tiitto
    Lukemisto
    2.11.202117:00
    Terhi Torikka

    Kun labradorinnoutaja Sylvin omistajista toinen sai lenkillä sairaskohtauksen, koira johdatti haukulla etsijät tämän luo. Ennen ihmisten tuloa Sylvi oli pitänyt omistajansa hereillä nuolemalla hänen kasvojaan aina kun hän oli vaipumassa uneen.

    Sylvin mukanaolon ansiosta omistaja löytyi ja hänelle saatiin apua ajoissa, kertoo Kennelliiton tiedote.

    Sylvi on yksi tänä vuonna sankarikoiran arvonimen saavista 22 koirasta. Kunnian voi saada koira, jonka ansiosta yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Lisäksi 21 koiraa saa kunniamaininnan uroteostaan.

    Eniten Sankarikoiran arvoja on tänä vuonna myönnetty koirille, jotka löysivät eksyneitä tai apua tarvitsevia ihmisiä. Usein koira myös vaistoaa esimerkiksi tulipalon tai sairaskohtauksen ihmistä nopeammin.

    Sankarikoiran arvon saavat tänä vuonna myös lyhytkarvainen mäyräkoira Darra, kaukasiankoirat Ilpo ja Ylermi, saksanpaimenkoira Japa, jämtlanninpystykorva Kintsu, mittelspitz Koda, husky Maisa, bokseri Messi, suomenlapinkoira Mirkku, kultainennoutaja Niilo, rottweiler Oliver, suomenpystykorva Poju, valkoinen länsiylämaanterrieri Putte, monirotuinen Rauha, karjalankarhukoira Ressu, suomenpystykorva Saga, keeshond Saga, labradorinnoutaja Sylvi, labradorinnoutaja Ukko, valkoinen länsiylämaanterrieri Vallu, chihuahua Venla ja saksanpaimenkoira Wiivi.

    Näistä kadonneita, eksyneitä tai loukkaantuneita havaitsivat Japa, Kintsu, Koda, Maisa, Messi, Mirkku, Niilo, Rauha, Ressu, Saga ja Venla.

    Saksanpaimenkoira Wiivi havaitsi toisen omistajansa hengitysvaikeudet ja haki apua. Tulipalosta varoittivat kaukasiankoirat Ilpo ja Ylermi, rottweiler Oliver, länsiylämaanterrieri Putte, keeshond Saga, labradorinnoutaja Ukko ja länsiylämaanterrieri Vallu.

    Sairaskohtauksen havaitsivat lyhytkarvainen mäyräkoira Darra, suomenpystykorva Poju sekä labradotinnoutaja Sylvi.

    Kunniamaininnalla Kennelliitto palkitsee seuraavat koirat: cane corso Alli, lyhytkarvainen chihuahua Antero, monirotuinen Dio, belgianpaimenkoira malinois Gisele, karkeakarvainen saksanseisoja Håkan, cockerspanieli Ilona, berninpaimenkoira Jedi, shetlanninlammaskoira Jimi, rottweiler Lennu, monirotuinen Muru ja kääpiöpinseri Minni, cavalierkingcharlesinspanieli Pepi, maremmano-abruzzese Perttu, pitkäkarvainen mäyräkoira Sepi, kääpiövillakoira Syke, mittelspitzit Tahvo ja Tatu, chihuahua Tito, monirotuinen Vesta, lapinporokoira Vieno ja chihuahua Zorro.

    Kennelliitto on palkinnut koiria sankariteoista jo 1970-luvulta lähtien. Sankarikoira-arvonimiä myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin