• Kesän EM-yleisurheilut Pariisissa peruttiin, siirto ensi vuodelle ei ollut mahdollista

    EM-kisat piti järjestää 26.–30. elokuuta eli muutama viikko Tokion olympialaisten jälkeen. Tokion kisat siirrettiin ensi vuodelle jo maaliskuun lopussa.
    Pariisin Charlety-stadionin oli määrä olla kesän yleisurheilun EM-kisojen pääpaikka. Seiväshyppääjä Renaud Lavillenie tuuletti ylitystä stadionilla kesäkuussa 2018.
    Pariisin Charlety-stadionin oli määrä olla kesän yleisurheilun EM-kisojen pääpaikka. Seiväshyppääjä Renaud Lavillenie tuuletti ylitystä stadionilla kesäkuussa 2018. Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Lukemisto
    24.4.202009:54
    STT

    Yleisurheilun EM-kisat tältä vuodelta on peruttu koronaviruspandemian takia, kertoivat kisajärjestäjät torstai-iltana. Kisat piti järjestää Pariisissa elokuun lopulla.

    "Päätös johtuu luonnollisesti maailmaa järisyttävästä suuresta terveyskriisistä ja kaikesta epävarmuudesta, jota se on luonut", Ranskan yleisurheiluliiton puheenjohtaja Andre Giraud sanoi.

    Hänen mukaansa järjestäjillä oli moraalinen velvollisuus perua kisat.

    "Me todella yritimme. Toivoimme, että tilanne parantuisi nopeasti, mutta ikävä kyllä niin ei ole käynyt. Tarkastelimme kaikkia mahdollisuuksia, kuten kuhunkin kisaan osallistuvien urheilijoiden määrää sekä katsojien määrän puolittamista", totesi kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jean Gracia.

    EM-kisat piti järjestää 26.–30. elokuuta eli muutama viikko Tokion olympialaisten jälkeen. Tokion kisat siirrettiin ensi vuodelle jo maaliskuun lopussa.

    Ensi vuoden urheilukalenteri on täyttynyt kovaa vauhtia, kun tapahtumia on siirretty sinne tältä vuodelta. Vuodelle 2021 Yhdysvaltoihin Oregonin Eugeneen kaavaillut yleisurheilun MM-kisat puolestaan ovat siirtyneet vuodella eteenpäin Tokion olympialaisten tieltä.

    Pariisin kisajärjestäjien mukaan EM-kisojen siirtäminen vuodelle 2021 ei ollut mahdollista, sillä pandemian aiheuttamat epävarmuustekijät ulottuvat myös ensi vuoden puolelle. Pitkään jatkuva epävarmuus tulevien kisojen kohtalosta olisi järjestäjien mukaan voinut olla Ranskan yleisurheiluliitolle taloudellisesti kohtalokasta.

    Järjestäjät sanoivat myös haluavansa välttää kuormittamasta vuosien 2021–2023 kansainvälistä urheilukalenteria liikaa. Järjestäjät kääntävät nyt katseensa vuoteen 2024, jolloin Pariisi isännöi kesäolympialaisia.

    Seuraavat yleisurheilun EM-kisat on tarkoitus järjestää Saksan Münchenissä 2022.

    EM-kisojen peruminen merkitsee sitä, että yleisurheilun kansainvälinen kilpailukausi 2020 on jäämässä erittäin torsoksi. Timanttiliigan alkukauden kisat on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Kalenterin ensimmäinen Timanttiliigan kisa on tällä hetkellä Lontoo 4. heinäkuuta.

    Oslon Bislettillä piti alun perin järjestää 11. kesäkuuta Timanttiliigan kisa, mutta tapahtuman formaatti on muutettu koronaviruksen takia. Kisatapahtuma järjestetään koronarajoitusten puitteissa ja valtaosa kisatapahtumista on kahden urheilijan välisiä kaksintaisteluja tai yhden urheilijan ennätysyrityksiä. Oslossa nähdään muun muassa yhteenotto seiväshypyn suurimpien tähtien Armand Duplantisin ja Renaud Lavillenien välillä.

    Artikkelin aiheet
    em-yleisurheilu 2020
    Pariisissa
    koronaviruspandemia
    urheilutapahtumien peruutukset
    yleisurheilu
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin