Vantaalainen Helena Raunio tuijottaa Malmin hautausmaalla Helsingissä hautapaikkaa, johon hänen miehensä on vastikään laskettu ikilepoon. Peurat ovat käyneet mylläämässä kukkalaitteet kuin lounasbuffetissa konsanaan.
”Tämäkin vielä”, Raunio taivastelee.
Emme ole kuitenkaan hautausmaalla peuravahinkojen takia, vaan siksi, että Raunion miehen haudan pitäisi sijaita aivan toisaalla. Nimittäin Vantaalla, jossa perhe on asunut nelisenkymmentä vuotta.
Raunion mukaan häen miehensä Juha ”kuoli väärin”, tai oikeastaan väärässä paikassa.
Hypätäänpä ajassa taaksepäin viime syksyyn. Silloin Raunion pitkäaikaisesti ja vaikeasti sairas aviomies Juha oli kotihoidossa, monenlaisten letkujen varassa. Yksi hoitajista oli alkanut oireilla, minkä seurauksena kotia tutkittiin ja ja sieltä löydettiin hometta.
Laitospaikkojen ollessa kortilla hengityshalvauksesta kärsinyt mies oli siirrettävä oitis asuntoon, jossa hoitajat pystyisivät työskentelemään vaarantamatta omaa terveyttään. Työuransa toimittajana tehnyt Raunio ei ryhtynyt omaishoitajaksi.
Hätätilanteessa asunto kotihoitoa varten löytyi Pitäjänmäeltä, Helsingin puolelta. Puolison kirjat oli siirrettävä Helsinkiin hoidon järjestämiseksi. Raunio ei aavistanut, että kuntarajan ylittämisestä voisi muodostua iso ongelma.
Raunio itse jatkoi asumista perheen yhteisessä kodissa Vantaalla. Homeoireita ei ole koskaan tullut hänelle, perheen aikuisille lapsille, eikä Juha-puolisolle, joka työskenteli sairaudestaan huolimatta lääkärinä 58-vuotiaaksi asti.
Juha ehti olla ”helsinkiläinen” kaksi kuukautta, kunnes hän menehtyi sairaalassa Helsingin Meilahdessa 68-vuotiaana.
Hautajaisten järjestämiseksi Raunio otti yhteyttä Vantaankosken seurakuntaan, jonka jäseniä he ovat olleet vuodesta 1981.
Tyrmistys oli melkoinen, kun seurakunnasta vastattiin, ettei arkkupaikkaa järjesty mistään Vantaalta, koska vainaja oli kuolinhetkellä helsinkiläinen. Tuhkaus olisi järjestynyt, mutta vainaja ja perhe toivoivat nimenomaan arkkuhautausta.
Raunio oletti, että hautaustoimilaki edellyttäisi seurakuntia kunnioittamaan vainajan tahtoa.
”Meidän olisi siis ensin pitänyt valita arkkupaikka, sitten vasta hoitopaikka. Suurimman surun keskellä tulikin kylmää kyytiä sekä evankelis-luterilaisesta seurakuntayhtymästä että omasta seurakunnasta.”
Raunio ei malta olla lisäämättä: ”Jos kuuluisin johonkin muuhun uskontokuntaan, arkkupaikka onnistuisi ilman muuta, koska uskontoa kunnioitetaan. En voi sanoin kuvata, kuinka pettynyt olen oman seurakuntani toimintaan. Olen harkinnut myös eroa kirkosta, jonne olen kuulunut koko ikäni.”
Ymmärrystä tuli lopulta odottamattomalta taholta. Raunio muistelee lämmöllä tukipuhelua omasta pankista: ”Kysyttiin, tarvitsetteko apua tai neuvoja. Tällaista puhelua olisin odottanut omasta seurakunnasta.”
Vantaan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Minna Aho vahvistaa MT:lle, että seurakunnilla ja seurakuntayhtymillä on velvollisuus haudata asukkaat, jotka ovat kuolinhetkellään asuneet kunnan alueella. Valtio jakaa hautaustoimelle rahoitusta kunnan asukasluvun perusteella.
Raunio ystävineen on valittanut vainajan ja perheen saamasta kohtelusta Tuomiokapitulille, Helsingin hiippakunnan piispalle Teemu Laajasalolle sekä arkkipiispa Tapio Luomalle.
Vastauksista ilmeni, että seurakunnat saavat itse päättää hautaamiseen liittyvistä käytännöistä.
Toukokuussa Raunio teki kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, sillä hän on kuullut vastaavia tapauksia myös muualta pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta.
Raunion sanoman ydin on, että osa seurakunnista syrjii vammaisia ja sairaita, jotka eivät voi itse aina vaikuttaa asuin- ja hoitopaikkaansa.
”Ihmisten tasa-arvoisen kohtelun vuoksi hautauskäytäntöjä tulisi selvittää, sillä sote-uudistuksen myötä ihmisiä siirrellään hyvinvointialueilla eri hoitopaikkoihin, ja kuntien rajatkin muuttuvat.”
Malmin hautausmaalla Juha-puolison hauta odottaa kiveä. Raunio mainitsee, että sellaisesta saa pulittaa useita tuhansia euroja. Hautaamisen hulppeat kustannukset ja byrokratia olisivat toisen lehtijutun paikka.
Nykyinen hautapaikka löytyi lopulta onnekkaasti, kun vainajan yli yhdeksänkymppinen kummisetä soitti ja vinkkasi, että Malmilla olisi tarjolla yli sata vuotta vanha sukuhauta. Siinä on käytettävissä 4 arkkupaikkaa ja 28 uurnapaikkaa.
Nyt vantaalainen Helena Raunio tietää, että aikanaan hänenkin paikkansa on Helsingissä.
