
Maanmittauslaitoksen nettisivuilla kerrotaan, että asunnon osakekirjan muuttaminen sähköiseksi vie omistajanvaihdoksissa noin kahdeksan kuukautta ja muussa tapauksessa 10 kuukautta.
Tilanne kuvaa jo jonossa olevia. Tilanne on parempi, jos nyt laittaa osakekirjan sähköistämisen vireille. Vanhojen osakekirjojen siirtäminen sähköiseen rekisteriin voidaan pystyä hoitamaan asiakaspalvelussa jo samantien.
Omistajanvaihdokset ovat vaativampia ja vievät pidempään. Huoneistoasioista vastaava johtaja Janne Murtoniemi MML:stä vinkkaa, että tarvittaessa myös omistajanvaihdos voidaan hoitaa parissa päivässä. Tarvitsee vain ottaa asiakaspalveluun yhteyttä ja kertoa kiireellisyydestä.
Samalla hän kehottaa miettimään, että onko oma tilanne oikeasti akuutti. Esimerkiksi yhtiökokouksiin pääsee myös valtakirjalla, jos omistajuus ei vielä näy rekisterissä.
Oli yllätys, että niin moni tahtoi sähköiseen rekisteriin mahdollisimman nopeasti.
Suurin osa taloyhtiöistä siirtyi huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 aikana, jolloin ne saattoivat tehdä sen ilmaiseksi. Nyt järjestelmässä on taloyhtiöistä 94 prosenttia.
Sen jälkeen osakkailla on 10 vuotta aikaa siirtää oma paperinen osakekirjansa sähköiseksi toimittamalla se Maanmittaislaitokseen.
”Tarkoitus oli, että siirtyminen sähköiseen osakekirjaan tapahtuisi pääasiassa luonnollisen vaihdannan kautta eli asuntojen omistajanvaihdosten yhteydessä. Yllätys oli, että useimmat tahtoivat muuttaa osakekirjansa sähköiseksi niin pian kuin mahdollista.”
Ruuhka jumitti käsittelyn jo kesällä 2023, ja pahin paine jatkui vuoden verran.
”Vuoden 2024 loppuun mennessä sähköistettiin noin 170 000 sellaista osakekirjaa, joita ei vielä olisi tarvinnut. Lisäksi näitä on vielä jonossa noin 25 000.”
Murtoniemen mukaan joulukuussa MML koulutti 200 uutta käsittelijää. Tavoitteena on, että jonot saadaan pääosin purettua näillä lumilla.