• MT 100 vuotta sitten: Sähkövaras pölli puolet käyttämästään sähköstä

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 15.3.1924 myös dekkareista tutun myrkyn, strykniinin, käytön kiellosta ketunpyynnissä.
    Fordson-traktoreita kauppasi Korpivaara ja Halla Oy, joiden toimipisteet sijaitsivat Vaasassa, Turussa ja Helsingissä.
    Fordson-traktoreita kauppasi Korpivaara ja Halla Oy, joiden toimipisteet sijaitsivat Vaasassa, Turussa ja Helsingissä.  Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    16.3.202415:39
    Tuovi Mäkipere

    Sähkövirran varkaudesta tuomittu

    Lounais-Suomen Sähköosakeyhtiön nostamana on toista vuotta ollut Marttilan y.m. kuntain käräjäkunnan kihlakunnan oikeudessa vireillä syyte sähkövirran varkaudesta Tarvasjoen Liedonperässä asuvaa J. O. Tapania vastaan ja eilen oli juttu lopullisesti käsiteltävänä Marttilan talvikäräjillä. Kihlakunnanoikeus katsoi toteennäytetyksi, että J. O. Tapani oli puolen vuoden aikana anastanut sähköyhtiön jakamaa virtaa siten, että hän oli yhdistänyt kaksi johtoa, jonka omavaltaisuuden johdosta sähköyhtiö saattoi velottaa Tapanin käyttämistä virrasta vain 50 prosenttia. Tämän johdosta tuomitsi oikeus Tapanin petoksesta vuodeksi vankeuteen, julistaen samalla tuomion ehdolliseksi viiden vuoden koetusajalta sekä velvoitti vastaajan maksamaan Lounais-Suomen Sähkö Oy:lle korvausta 1,466 markkaa (nykyrahassa 586 euroa) ja oikeudenkäyntikuluja 4,000 mk (1 600 euroa).

    Kansanopistojen valtioavut.

    Opetusministeriö on päättänyt, että valtion kuluvan vuoden menosääntöön otettu 5,5 milj. markan määräraha kansanopistojen avustamiseksi ja apurahoiksi näiden opistojen varattomille oppilaille on edelleenkin tänä vuonna jaettava entisten jakoperusteiden mukaan, kuitenkin lisättynä 60 prosentin määrällä, minkä määrärahan runsaus tekee mahdolliseksi. Jos tästä määrästä jää tuntuvampi ylijäämä on kouluhallitus oikeutettu viimeisen neljänneksen jaossa sen samassa suhteessa listoille jakamaan. Opetusvälineavustus jää ennalleen ollen siis 2/3 hankittujen välineiden hinnasta.

    Valtion menosääntönö otettu 500,000 markan määräraha kansanopistojen rakennusavuksi jaetaan entiseen tapaan hakemuksien perusteella kouluhallituksen harkinnan mukaan, kuitenkin huomioonottaen, että määrärahasta on myönnettävä varoja myös Työväen Akatemian perustamiskustannuksiin.

    Höyrykoneita, puimakoneita ja turvakoneita mainostettiin muun muassa MT:ssä. Mainostajana toimi helsinkiläinen Ab Becos Oy.
    Höyrykoneita, puimakoneita ja turvakoneita mainostettiin muun muassa MT:ssä. Mainostajana toimi helsinkiläinen Ab Becos Oy.  Kuva: Kansallisarkisto

    Strykniinin käyttö ketunpyynnissä.

    Kaiun saaman tiedon mukaan on lääkintöhallitus lähettänyt kiertokirjeen maan kaikille eläinlääkäreille. Kiertokirjeessä tiedustellaan, onko sattunut tapauksia, että kotieläimet olisivat joutuneet kärsimään strykniinin käyttämisestä ketunpyynnissä. Missä tarkoituksessa lääkintähallitus mainitun tiedustelun tekee ei kiertokirjeessä mainita, mutta on todennäköistä, että jos mainittuja kotieläinten myrkytystapauksia on sattunut lukuisasti, tultaisiin ketunpyynti strykniinillä kieltämään.

    Lisää aiheesta
    • MT 1.3.1924.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Superfosfaatti liikkuu yötä päivää ja tilauksia satelee yhä

      Tilaajalle
    • MT 8.3.1924.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Sääntö-Suomen pikkuseikat ja muodollisuudet pitävät upouuden jäänmurtajan laiturissa, vaikka vientiteollisuus tarvitsisi sitä kipeästi

    Artikkelin aiheet
    sähkövarkaus
    kansanopistot
    strykniini
    ketunpyynti
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää