• Supo: Soldiers of Odinin katupartiointi vähentynyt

    Järjestö on perustellut toimintaansa sillä, että Suomeen tulleet turvapaikanhakijat uhkaisivat ihmisten katuturvallisuutta.
    Odin-tunnuksisia partioita liikkui syksyn, talven ja kevään aikana useiden suomalaiskaupunkien kaduilla.
    Odin-tunnuksisia partioita liikkui syksyn, talven ja kevään aikana useiden suomalaiskaupunkien kaduilla. Kuva: Minna Raitavuo
    Lukemisto
    6.11.201611:45
    STT

    Soldiers of Odin -järjestön katupartiointi on vähentynyt sekä Suomessa että ulkomailla, kertoo suojelupoliisi.

    "Näyttäisi siltä, että toiminta on vahvasti vaatimatonta ja vähenemään päin. Jengin nimissä on yhä jonkin verran partiointia joissakin kaupungeissa, mutta se toiminta on merkittävästi vähentynyt. On yhä joitakin paikallisia ryhmiä, jotka haluavat niiden tunnusten alla liikkua, mutta niitä on hyvin vähän", sanoo ylitarkastaja Tuomas Portaankorva suposta.

    Portaankorvan mukaan ulkomailta tulee samansuuntaista viestiä.

    "Toiminta on vähenemään päin."

    Kemissä perustettu muukalaisvihamielinen järjestö nousi otsikoihin viime vuoden lopulla. Odin-tunnuksisia partioita liikkui syksyn, talven ja kevään aikana useiden suomalaiskaupunkien kaduilla. Järjestö perusteli toimintaansa sillä, että Suomeen tulleet turvapaikanhakijat uhkaisivat ihmisten katuturvallisuutta.

    Vaikka näkyvä katutoiminta onkin hiljaista, somessa järjestöllä menee yhä kovaa. Esimerkiksi suomenkielisellä Facebook-tilillä on yli 46 000 tykkääjää. Uusia tykkäyksiä tulee Facebookin tilaston mukaan tasaisesti.

    Avoimen Facebook-tilin yksittäisistä julkaisuista suosituimpia näyttävät olevan sotahistorialliset ja rasistiset meemit. Kuvissa asemoidaan vihollisiksi maahanmuuttajat, anarkistit ja vasemmiston kärkinimet. Osansa saa myös poliisi.

    Järjestö näyttää postauksissaan kannattavan esimerkiksi Suomen eroa EU:sta, brexitiä ja MV-julkaisua.

    Artikkelin aiheet
    Soldiers of Odin
    katupartiointi
    suojelupoliisi
    maahanmuutto
    Facebook
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”