• IS selvitti: Seksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset asuvat Uuraisilla, Ruokolahdella ja Siikajoella

    Kahdessa kärkikunnassa kaikki vastaajat ovat tyytyväisiä seksielämäänsä.
    Kaikista suomalasista tyytyväisiä seksielämäänsä on 71,1 prosenttia.
    Kaikista suomalasista tyytyväisiä seksielämäänsä on 71,1 prosenttia. Kuva: Hanna Linnove
    Lukemisto
    18.2.201915:53
    Matti Tuominen

    Ilta-Sanomien tekemän kyselyn mukaan Uuraisilla, Ruokolahdella ja Siikajoella asuvat ovat kaikkein tyytyväisimpiä seksielämäänsä. Sekä Uuraisilla että Ruokolahdella kaikki vastaajat ovat tyytyväisiä seksielämäänsä. Siikajoella tuo luku on 95,2 prosenttia.

    Vähiten putkeen seksielämä menee Reisjärvellä, Tervolassa sekä Hartolassa. Reisjärvellä tyytyväisiä seksielämäänsä on vain 40 prosenttia vastaajista. Tervolassa vastaava luku on 41,7 prosenttia, ja Hartolassa 45,5.

    Ilta-Sanomien jutussa todetaan, että tulokset heijastavat uuraislaisten paikallisten mukaan lähinnä yleistä tyytyväisyyttä elinoloihin. Uuraisten kunnanjohtaja Juha Valkaman mukaan tulos kertoo osittain siitä, että ihmiset ovat kunnassa hyvin rauhallisia, sovittelevia ja välittömiä. Kunnanjohtaja pohtii lehden haastattelussa jopa sitä, voisiko seksityytyväisyyden ykkössijasta tehdä kunnan mainosvaltin.

    Kaikista suomalasista tyytyväisiä seksielämäänsä on 71,1 prosenttia. Naiset ovat hieman miehiä tyytyväisempiä seksielämäänsä, sillä heistä tyytyväisiä on 74,3 prosenttia vastaajista. Miehillä tuo vastaava luku on 68,9 prosenttia.

    Ilta-Sanomat: Pienen keskisuomalaisen kunnan asukkailla on paras seksielämä – IS:n seksikysely paljastaa missä päin Suomea seksi sujuu ja missä ei

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin