• Valko-Venäjä suljettiin ulos Euroviisuista – ehdokaskappale vaarantaa kilpailun maineen ja epäpoliittisen luonteen

    Maa lähetti kisoihin kaksi laulua, eikä kumpikaan kelvannut järjestäjille.
    Euroviisut oli tarkoitus pitää Rotterdamissa jo viime toukokuussa, mutta tuolloin tapahtuma peruuntui.
    Euroviisut oli tarkoitus pitää Rotterdamissa jo viime toukokuussa, mutta tuolloin tapahtuma peruuntui. Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Lukemisto
    27.3.202112:33
    STT

    Valko-Venäjän tarjoama kappale ei kelpaa Euroviisuihin. Perusteena on se, että kappaleen teksti on poliittinen. Euroopan yleisradioyhtiö (EBU) tiedotti eilen illalla, että se on sulkenut Valko-Venäjän ulos tämän vuoden Euroviisuista.

    EBU pyysi Valko-Venäjää maaliskuun puolivälissä muuttamaan Euroviisuihin tarjoamaansa kappaletta tai lähettämään kokonaan uuden kappaleen. EBU katsoi, että Valko-Venäjän kappale vaarantaa Euroviisujen ei-poliittisen luonteen sekä Euroviisujen maineen.

    Uusikaan kappale ei EBUn mukaan mahdu Euroviisujen sääntöihin.

    "EBU ja kilpailun hallitus tarkastelivat uutta kappaletta huolellisesti määrittääkseen sen kelpoisuuden kilpailuun", todetaan tiedotteessa.

    Euroviisut on tarkoitus järjestää Hollannin Rotterdamissa toukokuussa.

    Helsingin Sanomien mukaan molemmat hylätyt kappaleet ovat yhtyeeltä nimeltä Galasy ZMesta. Yhtye on lehden mukaan julkaissut lauluja, joissa arvostellaan maan itsevaltaista johtajaa Aljaksandr Lukashenkaa vastustavia mielenosoituksia.

    Iltalehden mukaan monet valkovenäläiset ovat kommentoineet, että kansa ei valinnut alkuperäistä kappaletta ja että kappale on häpeällinen. Valko-Venäjällä ei viisuedustajan tai kappaleen osalta ollut lainkaan yleisöäänestystä, vaan BTRC-kanava ilmoitti, että Galasy ZMesta edustaa maata Rotterdamissa.

    Valko-Venäjän ensimmäisen ehdokaskappaleen nimi oli Ja Nautshu Tebja eli suomeksi Opetan sinua. Kappaleessa laulettiin muun muassa: "opetan sinut tottelemaan."

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan